RENTO AAMIAINEN THE LOCAL CULTURE HOSTEL & CAFESSA JYVÄSKYLÄSSÄ

tiistai 29. tammikuuta 2019

Jyväskylä, hostelli

Paras aloitus viikonlopulle on odotukset ylittävä aamiainen jossain uudessa paikassa. Viime lauantaina tällainen paikka löytyi Jyväskylän Yläkaupungilta, aivan yliopiston kirjaston vastapäätä. The Local Culture Hostel & Cafe on boutique-hostellin ja kahvilan yhdistelmä, jossa voi yöpyä suomalaisteemaisissa huoneissa, herkutella lähiseudun tuotteilla ja nauttia kulttuurielämyksistä. Kävimme tutustumassa kahvilan puolella tarjoiltavaan aamiaisbuffettiin ja olimme vaikuttuneita niin tarjoiluista, tunnelmasta kuin palvelusta. Ihanaa, että tällaisia melko uusia paikkoja on olemassa!

Jyväskylä, hostelli

The Local Culture Hostel & Cafe löytyy upeasta vanhasta rakennuksesta Yläkaupungilta. Tummien ovien takana on tilava eteinen, josta lähtee oma ovensa niin hostellin huoneisiin kuin kahvilaan. Kahvilan kahdessa kerroksessa on erilaisia pöytä- ja sohvaryhmiä, joista olimme varanneet yhden. Rakennuksen historiaan voi tutustua niin paikan päällä kuin nettisivuilla. Aika mieletöntä, että vuonna 1851 rakennettu jugend-tyylinen rakennus on alun perin ollut viljamakasiini, minkä jälkeen se on toiminut niin kirjastona, museona kuin yliopiston hallintorakennuksena.

Jyväskylä, hostelli

Jyväskylä, hostelli

Aamiaiselta löytyy pelkkää kasvisruokaa -  mahtavaa! Se noudattaa pitkälti lakto-ovo-vegetaarista linjaa, mutta osa vaihtoehdoista, kuten juustot ja leikkeleet, on puhtaasti vegaanisia. Leipä ja niiden lisukkeet sekä lämpimät juomat löytyvät tiskiltä, kun taas tuorepuuro, jugurtti, mehukeitto ja smoothie sivupöydältä. Aamiainen ei ole kovin isolla alueella, mutta se on monipuolinen, eikä niin tavanomainen, vaikka se koostuukin monista tutuista elementeistä. 

Myös gluteenittomuus on huomioitu erinomaisesti. Kaurapuuro, leivät ja keksit tuodaan suoraan pöytään, samoin iso kasa vegaanijuustoa kontaminaatioriskin vuoksi. Tuunaan mustikkaista soijajugurttia rusinoilla ja kaurapuuroa mehukeitolla, kookoshiutaleilla ja mantelilastuilla. Vihermehu maistuu siltä, miltä pitääkin - terveelliseltä. Myös tavallinen leipä saa kehuja pöydässämme. Puolitoista tuntia vierähtää hetkessä ja jäljelle jää vain iso kasa likaisia astioita.

Jyväskylä, hostelli

Jyväskylä, hostelli

Lauantaiaamuna aamiaisella on rauhallista. Muutama pöytä on varattu, mutta yleinen tunnelma on leppoisa ja kiireetön. Palvelu on loistavaa ja pöydät pysyvät siisteinä. Meininki on kaukana ison ja kiireisen ketjuhotellin aamiaisbuffetista. Kahvila kuvailee itseään olohuoneenasi aivan keskustan laidalla ja tämä pitää todellakin paikkansa. Ympäristö on ainutlaatuinen, tunnelma kotoisa ja sijainti sopivan kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Iso suositus, jos haluat kokeilla jotain uutta Jyväskylässä.

The Local Culture Hostel & Cafe löytyy osoitteesta Seminaarinkatu 32, 40100 Jyväskylä. Aamiaista tarjoillaan ma-pe klo 7.30-10.00 ja la-su klo 8.00-12.00. Lue lisää nettisivuilta täältä

* * *

Seuraathan jo Elina Marjaanaa Instagramissa? Sieltä löydät hurjasti lisää matkakuvia ja -inspiraatiota. Klikkaa @elinamarjaana ja nähdään Instassa!

JARDIN DE CACTUS - LANZAROTEN OMAPERÄINEN KAKTUSPUUTARHA

perjantai 11. tammikuuta 2019

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Tummanpuhuva luonto ja voimakkaat kontrastit. Kanariansaarten itäisin saari, Lanzarote, on paikoin todella omaperäinen, jopa eriskummallinen. Hyvä esimerkki tästä on Jardin de Cactus, paikallisen taiteilijan, arkkitehdin ja luonnonystävän, Cesar Manriquen, taidonnäyte. Yhdistämme puutarhoihin usein vahvan mielikuvan vihreydestä ja runsaudesta, mutta kaktuspuutarha on toisenlainen. Tumman maa-aineksensa vuoksi se on omalla karulla tavallaan kaunis.

Manrique aloitti työnsä puutarhan parissa 70-luvulla, mutta sai sen valmiiksi vasta vuonna 1990. Alueella oli aiemmin pyöreänmuotoinen maakuoppa ja tuulimylly. Muoto ja mylly säilyivät, mutta muuten alue koki huomattavan muodonmuutoksen. Tänä päivänä Jardin de Cactus on suosittu nähtävyys, mutta kuten kuvat osoittavat, toukokuisena iltapäivänä hieman ennen sulkemisaikaa siellä ei ollut tungosta. Pääsylippu on edullinen, hieman yli 5 € per henkilö.

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Tuhansia kaktuksia viideltä mantereelta

Käsitykseni kaktuksista oli huomattavasti suppeampi ennen puutarhassa vierailua. Pidin niitä pieninä ja piikikkäinä sisustuskasveina, jotka viihtyivät hoidossani vain lyhyitä aikoja. Kaktuspuutarha avasi oven uuteen maailmaan, jossa kaktuksen koko voi vaihdella pienen pienestä yli 20 metrin korkeuteen. Puutarhassa on tuhansia yksittäisiä kasveja ja eri lajejakin löytyy nelinumeroinen luku. Kaktukset on tuotu eri puolilta maailmaa, yhteensä viideltä mantereelta, mutta niiden joukossa on myös paikallisia lanzarotelaisia lajeja.

Kaktusten lisäksi puutarha tunnetaan mäen päällä seisovasta punakattoisesta tuulimyllystä. Se on ikoninen rakennus niin luonnossa kuin kuvissa. Myllyn vieressä on viihtyisänoloinen kahvila ja baari, jossa on esillä Cesar Manriquen taidetta. Parasta Manriquen töissä on kuitenkin luonnon ja ihmisen kädenjäljen yhdistyminen. Kaktuspuutarhassa korostuu luonnollisesti luonnon osuus, mutta esimerkiksi hänen kodissaan on monia upeita ratkaisuja luonnon ja rakentamisen sopuisasta sekoittumisesta.

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Puutarhan kiertää tunnissa

Jardin de Cactus ei ole valtavan suuri. Menimme alueelle noin tuntia ennen sulkemisaikaa ja kiersimme sen läpi ilman kiirettä. Tasaiset kivetyt polut mutkittelevat eri puolilla puutarhaa. Paikan parasta antia ovat erinäköisten kaktusten tutkiminen, tuulimyllyyn kiipeäminen ja maisemien ihailu. Kaktukset ovat huvittavia ja hassunmuotoisia. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, ylhäältä katsottuna puutarha on kaikkea muuta kuin vihreä ja muutenkin se on keskellä karua luontoa. Kaktusten keskellä kävellessä puutarha on kuitenkin tätä vihreämpi.

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Vinkki: Osta kaktus lentokentältä!

Parasta, mitä Lanzarotelta voi viedä kotiin, on tietenkin kaktus! Niitä voi ostaa helposti suoraan lentokentältä. Myymälät ovat täynnä erilaisia kasveja erikokoisissa pakkauksissa. Ostin kotiini pienen kaktuksen, mutta sen kanssa kävi valitettavasti samalla tavalla kuin muiden. Alle puolessa vuodessa olin menettänyt sen. Tämä johtui todennäköisesti enemmän huonosta hoidosta kuin huonosta laadusta. Kaikesta huolimatta - loistava ja helppo idea hankkia tuliainen itselle tai muille.

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

Lanzarote, Kanariansaaret, Canary Islands, Espanja, Espanja, Kaktuspuutarha, Jardin de Cactus

* * *

Seuraathan jo Elina Marjaanaa Instagramissa? Sieltä löydät hurjasti lisää matkakuvia ja -inspiraatiota. Klikkaa @elinamarjaana ja nähdään Instassa!

PÄIVÄ TALLINNASSA & RAVINTOLAVINKKEJÄ VEGAANEILLE

perjantai 4. tammikuuta 2019


Vuoden 2018 viimeinen matka toteutui vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Tallinna oli juuri sitä, mitä kaipasin rennon joulun ja sen jälkeisen vatsataudin jälkeen. Olipa ihana käydä tutussa kaupungissa ja löytää jälleen uusia mahtavia juttuja. Tallinna on siitä mielenkiintoinen, että sieltä löytää aina jotain uuttaa. Aina voi mennä uuteen kahvilaan ja ravintolaan tai tutustua uuteen luonnonkosmetiikkatuotteeseen. Tällä reissulla parasta olivat kaksi mielenkiintoista ravintolaa, vanha tuttu sisustusliike ja kaupungin jouluvalot. Oli muuten jännä huomata, että erilaisia valoja oli ympäri kaupunkia, mutta asuntojen ikkunoista niitä ei loistanut juuri lainkaan.



Kalamaja ja Vanhakaupunki rauhallisesti kävellen

Parasta Tallinnan huvia on kävely kaupungin eri alueilla, erityisesti Kalamajassa ja Vanhassakaupungissa. Rakastan molempia yli kaiken, mutta hyvin eri syistä. Kalamajassa houkuttelee ravintolat, kahvilat ja pienet liikkeet, kun taas Vanhassakaupungissa värikkäät rakennukset, pienet kadut ja salaiset sisäpihat. Toisaalta Vanhassakaupungissa on myös loistava ruokatarjonta ja usein päätyy paikkaan, jonka sisäänkäynnillä ei vielä osaa sanoa, mihin on tullut. Sisällä odottaa yllätys ja on aivan kuin olisi astunut toiseen maailmaan.

Tällä kertaa söimme aamiaista Vanhankaupungin laidalla, josta kävelimme Kalamajaan. Kiersimme Balti Jama Turgin ja muutamia muita liikkeitä, minkä jälkeen suunnistimme katsomaan paljon kehuttua ja monessa blogissa vilahtanutta joulutoria. Paras joulutunnelma oli jo takanapäin, mutta kieltämättä torin pienet ja puiset kojut olivat herttaisia. Tuhdin aamiaisen vuoksi emme olleet nälkäisiä, joten teimme pienen shoppailukierroksen Virukeskuksessa ennen kuin menimme lounaalle.



Kahvilavinkki: Vegankohvik Inspiratsioon

Vanhankaupungin laitamilla on värikäs ja rento vegaanikahvila Inspiratsioon. Löysin kahvilan Keliakialiiton sivuilta ja ihastuin sen nettisivuilla olevaan kuvaan gluteenittomasta pannarista. Sitä oli pakko päästä maistamaan! Peanut butter pancake oli herkullinen ja todella tuhti valinta. Sen voimalla jaksoi kiertää hyvin aina seuraavaan ruokaan asti. Kahvilan sisustus oli juuri sitä, mitä Tallinnan kahviloissa rakastan - kirjava, mauton ja erilaisista kalusteista koottu. Täydellinen kombo herättelemään aisteja.

Osoite: Lai 44



Shoppailua: Natura Siperica, Stradivarius, Sadama Turg ja moni muu

Jo useita vuosia Tallinnan tuliaiset ovat mukailleet samaa kaavaa - teetä, viiniä ja luonnonkosmetiikka. Tällä kertaa mukaan tarttui neljä ihanaa teepakettia, pari valkkaria, suihkusaippua ja bonuksensa ale-pipo ja kalenteri. Kalenteri oli niin herttainen, että se oli pakko ottaa mukaan ja sille löytyi heti myös sopiva käyttötarkoitus. Shoppailimme Kalamajassa, jossa on ihania pieniä käsityö- ja sisustusliikkeitä sekä Virukeskuksessa, jossa on muun muassa Natura Siperican liike. Ostoskierros ei yleensä vie kovin kauaa ja kulkee tiettyjen Suomesta puuttuvien kauppojen kautta.




Ravintolavinkki: NOP

Kyselin Instan kautta kahvila- ja ravintolavinkkejä Tallinnaan ja sain yhden ihanan vastauksen - NOP. Olin lukenut paikasta joskus aiemmin, joten päätimme suunnata sinne, vaikka se ei ollutkaan matkan varrella. Kodikas ja lämminhenkinen NOP löytyy vanhasta puurakennuksesta matkalla Kadriorgin puistoon. Paikalla oli mukavasti porukkaa, ja kynttilät toivat oman ihanan tunnelmansa pöytiin. Luen tällä hetkellä tanskalaista Hygge-kirjaa, joten muutaman luetun sivun perusteella voisin sanoa, että täällä oli oikein hygge tunnelma.

Kimchikeitto oli loistava valinta lounaaksi. Liemi oli maukas, omaan makuuni jopa voimakkuuden yläpäässä, ja puhdistava cleanse-smoothie toimi hyvänä ruokajuomana. Ruokalista on siinä mielessä loistava, että monia aterioita saa myös vegaanina, vaikka perusannos sisältäisikin lihaa. NOP:ssa on myös pieni myymälä, josta löytyy luomutuotteita ja monia heidän omia tuotteitaan. Ja herttainen pieni vessa, josta oli pakko ottaa kuva.

Osoite: J. Köleri 1





* * *
Olethan käynyt tykkäämässä Elina Marjaana -blogista Instagramissa? Sieltä löydät hurjasti lisää matkakuvia ja -inspiraatiota. Klikkaa @elinamarjaana ja nähdään Instassa!

MATKAVUOSI 2018 - HUIKEA KAUKOMATKA JA LYHYITÄ EUROOPAN VISIITTEJÄ

tiistai 1. tammikuuta 2019


Matkavuosi 2018, varsinkin sen ensimmäinen puolisko, oli upea ja monipuolinen. Matkustin enemmän kuin muutamana edellisenä vuonna yhteensä. Toukokuun puoliväliin mennessä olin ollut lomalla ja siten myös ulkomailla 30 päivää. Tämän tekivät mahdolliseksi arkipyhät, saldovapaat ja lomarahojen vaihtaminen vapaaksi - ja mikä parasta, vapaata jäi mukavasti vielä kesälle ja joululle. 

Kävin yhdeksässä maassa, joista kolme oli uusia. Palasin myös vanhoihin tuttuihin, kuten Köpikseen ja Tallinnaan sekä kahteen muuhun, joissa olen viettänyt pidemmän ajan, Brysseliin ja Maputoon. Vuoden teemoja olivat tuttuun tapaan kaunis luonto, hyvä ruoka ja sopivan kuvakulman löytäminen. Näin upeita luontokohteita, kuten Blyde River Canyonin ja Krugerin kansallispuiston Etelä-Afrikassa sekä Ezulwinin laakson Swazimaassa, unohtamatta Lanzaroten hämmentävää laavamaisemaa ja Andalusian upeaa luontoa Espanjassa. 

Suuria vastoinkäymisiä ei ollut tai ainakaan ne eivät jääneet mieleen. Kevään intensiivisen matkaputken jälkeen sain flunssan, joka vei äänen kuudeksi päiväksi. Opin myös, että omannäköiseen hotelliin kannattaa panostaa, sillä se tuo todella paljon iloa ja lisää onnellisuutta sekä matkat kannattaa sijoitella tasaisesti vuoden varrelle, jotta suurimmalta kaukokaipuulta vältytään. Tulevalle vuodelle on toiveita, mutta yhtä pohjoisen reissua lukuun ottamatta matkoja ei ole vielä suunniteltu. Toivon mukaan vuosi tuo tullessaan ainakin yhden pidemmän reissun ja monia pieniä.


Maaliskuu: Qatar, Mosambik, Etelä-Afrikka ja Swazimaa

Matkavuosi pyörähti käyntiin vuoden pisimmällä matkalla. Noin kahden ja puolen viikon aikana kävin neljässä maasta, joista tosin yhdessä, Qatarissa, vain parin tunnin verran ja senkin pimeällä. Matkasta on kulunut jo melkein 10 kuukautta, mutta parhaiten siitä jäivät mieleen luontokohteet - Blyde River Canyonin upeat maisemat ja Krugerin kansallispuiston monipuolinen safari ja sen aikana näkemäni kirahvit, seeprat ja norsut. Maputo yllätti uusilla kivoilla kahviloilla ja näyttäytyi todella erilaisena edelliseen kertaan verrattuna.






Huhtikuu: Kööpenhamina

Keväinen Kööpenhamina oli täynnä pyöräilyä ja vegaaniruokaa. Tutuksi tulivat niin perinteiset nähtävyydet kuin muutamat hieman uudemmat kohteet. Superkilenin puistossa oli hauskoja mustavalkoisia raitoja ja Rundetaarnin tornista näki kauas kaupungin yli. Herkullisia (vege)ravintoloita löytyy alla olevasta linkistä. Parasta oli kuitenkin kaunis mintunvihreä mummopyörä, jonka iso punottu etukori ja pehmeä muotoilu kannustivat polkemaan hitaasti ja rennosti. Hygge - I'm with you!








Toukokuu: Lissabon

Pitkäaikainen haaveeni - Lissabon! Vuoden ainoa soolomatka vei neljäksi päiväksi unelmieni kohteeseen ja oli kaikin puolin onnistunut. Kävelin kymmeniätuhansia askelia kaupungin sympaattisilla kaduilla, ihastelin maisemia useilta näköalapaikoilta, söin herkullisen pastel de nada -leivoksen ja vietin päivän upeassa, mutta ruuhkaisessa Pena Palacessa Sintrassa. Yhdistin Lissabonin kätevästi Lanzaroteen lentämällä välimatkan Iberialla. Oikein toimiva kombo, etenkin kun ottaa aikaisen aamulennon, niin ei tuhlaannu koko päivä matkustamiseen.






Toukokuu: Lanzarote

Pilvistä ja tuulista, enkä ole käynyt vielä yhdelläkään rannalla. Pari ensimmäistä päivää Lanzarotella ei vastannut millään tavalla ennakkokäsityksiäni aurinkoisesta Kanariasta. Mukana oli aivan liian kesäisiä vaatteita ja ennakkoluulojen ahdistama mieli. Alun jälkeen saari sai sydämeni sykkimään. Miten karu, mutta kaunis luonto, yhdenmukainen arkkitehtuuri ja kompakti koko! Vietin ison osan ajasta saaren pohjoispuolella, mikä osin selittää kokemukseni. Auton lämpömittari laski useita asteita, kun ajoimme turistien ja rantakohteiden valloittamasta etelästä paikallisten pohjoiseen. Alkuvuonna Lanzarotesta on tulossa vielä hurjan monta juttua.

Heinäkuu: Andalusia

Melko nopealla aikataululla varattu ja suunniteltu kesälomamatka lennätti kymmeneksi päiväksi Etelä-Espanjan Andalusiaan. Lennot olivat Malagaan, mutta yövyimme myös Nerjassa ja Granadassa. Onnistuneet päiväretket veivät niin Frigilianaan, Rondaan, Mijasiin kuin Sierra Nevadan vuoristoon. Monipuolinen matka, jonka parhaita paloja olivat upeat luontokohteet, herttaiset pikkukylät ja auringonpaiste. Aurinkorannikolla ja sen läheisyydessä on lukemattomia ihania kohteita, joissa kannattaa käydä vaikka olisikin perinteisellä pakettimatkalla.







Marraskuu: Bryssel

Työmatka EU:n hallinnolliseen pääkaupunkiin oli nimensä mukaisesti työmatka, mutta kolmessa päivässä tai lähinnä illassa näin myös pieniä tuttuja yksityiskohtia kolmen vuoden takaisesta kotikaupungistani. Kävimme tunnelmallisessa italialaisessa ravintolassa Ricotta & Parmesanissa, överikoristeellisessa thaimaalaisessa Davissa ja punaisella sisustetussa intialaisessa Feux de Bengalissa. Kiersimme myös päänähtävyydet, kuten kuninkaanlinnan, Euroopan parlamentin ja komission sekä Manneken Pissin. 





Joulukuu: Tallinna

Vuosi oli hyvä lopettaa lähellä olevaan suosikkiini - Tallinnaan. Päivä Tallinnassa oli juuri sitä, mitä kaipasin jouluisen kotoilun ja muutaman päivän vatsataudin jälkeen. Söin kahdessa ihanassa ravintolassa - Vegekohvik Inspiratsioonissa ja NOP:ssa. Aamupalaksi gluteenittomia pannareita ja lounaaksi kimchikeittoa - nam nam! Seitsemässä tunnissa kiersin ystäväni kanssa Kalamajaa ja Vanhaa kaupunkia sekä ostin vakkarituliaiset - teetä, viiniä ja luonnoskosmetiikkaa. Löysin myös ihanan pipon ja kalenterin tulevalle vuodelle. Tallinna on aina loistava vaihtoehto vaikka vain yhdeksi päiväksi. Juuri sopivaa vaihtelua ja piristystä ennen uuden vuoden aloitusta.





Missä sinä matkustit vuonna 2018?
* * *
Ihanaa uutta matkavuotta 2019 kaikille lähelle ja kauas!
© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.