SLIDER

KUUSI RAVINTOLAA + FROZEN YOGHURT KARPATHOKSEN KAUPUNGISSA


Fetajuustoa, kreikkalaista salaattia, täytettyjä paprikoita ja mausteista kasvispataa - myös gluteeniton kasvissyöjä saa mahansa täyteen herkullisella kreikkalaisella ruoalla. Kasvisruoka oli hyvää ja vaihtoehtoja oli useita, joten paikallinen keittiö kävi myös erityisruokavaliota noudattavalle, vaikka se lienee tunnetumpi lihaisista annoksistaan. Majoituin huoneistohotellissa, joten tein aamupalan ja osan lounaista itse. Täytyy myöntää, että itse tehty kreikkalainen salaatti maistui lähes samalta kuin ravintolassa ja näytti sata kertaa kauniimmalta. Toisaalta useissa ravintoloissa oli parempi merinäköala tai muuten harmonisempi illallistunnelma. Kreikkalaisesta ruoasta jäi yleisesti sellainen fiilis, että se on hyvää, terveellistä ja täyttävää, mutta annokset eivät näytä kovin imartelevilta, kuten kohta huomaatte. 

Iltaisin Pigadian ravintolat täyttyvät turisteista, joten jos etsit aitoa kreikkalaista ravintolaa ja paikallisia ihmisiä, niin sitten kannattaa suunnata muualle. Alla listattujen paikkojen lisäksi kävin lounaalla Kira Panagiassa, Apellassa ja Diafanissa, mutta söin niissä nopean kreikkalaisen salaatin tai munakkaan. Kannattaa huomioida, että pöytään tuodaan usein leipää ennen varsinaista ruokaa ja siitä veloitetaan yleensä sen mukaan montako henkilöä pöydässä on. Maksoin oman osani muutaman kerran ennen kuin tajusin sanoa, että en ole keliakian takia koskenut leipään, jolloin osuuteni vähennettiin laskun loppusummasta. Joissakin ravintoloissa tuotiin ilmainen jälkiruoka tai shotti, mutta ei kaikissa, eikä kaikille ruokailijoille. Yleensä jätimme tippiä noin 5-10 % riippuen mitä kolikoita oli mukana. 


Sijainti: Pigadian rantabulevardi
Ruoka: Merenantimet, välimerellinen, kreikkalainen

Yleensä ensimmäinen ravintolavalinta on reissun vaikein. Vaihtoehtoja on paljon, mutta kokemusta paikallisista ravintoloista ei ole. Päädyimme Maximiin vahingossa. En muista lukeneeni siitä ennakkoon, eikä sen sisustus ollut viereisiä ravintoloita houkuttelevampi. Jälkikäteen huomasin TripAdvisorystä, että se oli saanut vain 3,5 tähteä, mikä oli yksi huonoimmista arvosteluista. Oma kokemukseni oli kuitenkin parempi, ei ehkä tunnelman, mutta ruoan osalta. Ruoka oli nimittäin hyvää, itse asiassa todella maukasta ja palvelu pelasi. Ravintola on tyypillinen turistiravintola, jota matkanjärjestäjät suosittelevat omila kylteillään. Listalla on kreikkalaista ja välimerellistä ruokaa sekä merenantimia. Itse otin kasvispataa, joka oli ehkä koko reissun parhaiten maustettu kasvisruoka. Ei tulinen, mutta sopivan mausteinen. Jälkiruoaksi tarjoiltiin panna cottaa. Kävin Maximissa vain kerran, mutta kävelin usein ohi ja se oli iltaisin ihan täynnä. Jos et halua turistiravintolaan, vältä tätä, mutta jos haluat hyvää ruokaa, älä anna muiden asiakkaiden häiritä.


Sijainti: Pigadian rantabulevardilta yksi katu ylös
Ruoka: Välimerellinen, italialainen, pihviravintola

Erinomainen ravintola, josta loistava merinäköala. Söin jälleen hyvää kasvispataa ja perunoita, vaikka ravintolasta saa ilmeisesti hyviä pihvejä. Henkilökunta oli todella ystävällistä, mutta turhan innokkaita huutelemaan ja juttelemaan muina iltoina, kun kävelimme ravintolan ohi. Todella suosittu ja tykätty turistien keskuudessa, joten myöhemmin illalla ei tarvitse istua yksin, kuten ei muissakaan keskustan ravintoloissa. Söimme illallisen yleensä melko ajoissa, joten pahimmat ruuhkat olivat vasta siinä vaiheessa, kun olimme jo poistumassa ravintolasta. Hyvä ravintola, mutta ei erottunut vahvasti joukosta.


Sijainti: 69 Apodimion Karpathion
Ruoka: Välimerellinen, kreikkalainen, sopii kasvissyöjille

Kaunis sininen rakennus, komea merimaisema ikkunapöydästä. Ravintolalla on pitkä historia ja mielenkiintoinen tarina, josta voi lukea ruokalistasta, mutta valitettavasti ruoka ei aivan ylttänyt niiden tasolle. Lämmitetty fetajuusto oli todella hyvä alkupala ja talon kuiva valkkari toimi myös, mutta pääruoaksi tilaamani kasviksilla ja riisillä täytetyt paprikat olivat valitettavasti hyvin miedon makuisia. Ne eivät missään nimessä olleet huonoja, mutta eivät parhaita, mitä reissulla nautin. Ystäväni sanoi samaa myös omasta pääruoastaan. Palvelu oli ystävällistä ja tarjoilija ymmärsi gluteenittoman ruokavalion, mistä olin todella ilahtunut. Myös annokset olivat isoja, mikä kompensoi niiden mietoa makua.  


Sijainti: Pigadian rantabulevardilta yksi katu ylös
Ruoka: Kreikkalainen, pihviravintola, grilli

Jos kyllästyt kreikkalaiseen ruokaan ja haluat kokeilla jotain muuta, mene Acropolisiin. Ihana skandinaavinen sisustus vaaleine pinnatuoleineen ja muutenkin moderni ote ravintolan ulkoasussa ja ilmeessä. Ruokalista on hyvä, todella kivoja salaattivaihtoehtoja tyypilliselle kreikkalaiselle salaatille. Söin parmesan-granaattiomena-appelsiinisalaatin, joka oli kiitettävän kokoinen ja erinomaisen makuinen. Maisemat olivat myös hienot, sillä ravintola sijaitsee rantabulevardilta yhden kadun ylöspäin ja siitä on suora näköyhteys merelle. Ravintolan ilmapiiriä on moitittu levottomaksi ja paikkaa ahtaaksi, mutta itse olimme syömässä melko aikaista illallista, joten kumpikaan ei häirinnyt tai pistänyt erityisesti merkille.

Sijainti: Rantabulevardin poikkikatu
Ruoka: Välimerellinen, kreikkalainen, sopii kasvissyöjille

Oppaan ja arvostelujen mukaan paikasta saa hyvää kreikkalaista ruokaa. Tämä piti paikkansa, ruoka oli ihan yhtä hyvää kuin muuallakin. Ravintola ei sijaitse rantabulevardilla, vaan kapealla poikkikadulla, jossa on paljon muita ravintoloita ja kauppoja. Pöydät ovat ulkona, joten ulkoilmasta voi nauttia, mutta merimaisemasta ei. Ruoka oli hyvää, mutta sijaintinsa vuoksi paikka ei sovi rauhalliselle illalliselle. Katu oli hieman loiva, joten lapset laskivat sitä milloin milläkin kulkupelillä ja muitakin ohikulkijoita oli. Palvelu oli ystävällistä ja ruoan lisäksi tarjoiltiin ilmainen jälkiruoka ja shotti. Sain kakkupalan sijaan kreikkalaista jogurttia ja hunajaa, joten olin hyvin, hyvin onnellinen. 


Sijainti: Rantabulevardin pääty
Ruoka: Välimerellinen, kreikkalainen, merenantimet

Viimeisen illan ravintolavalinta oli yhtä sattumanvarainen kuin ensimmäisen. Paikka näytti kaukaa jo siltä, että sieltä saa kreikkalaista ruokaa (ja italialaista pitsaa) ja nimi oli tuttu lähikaupassa jaetuista kymmenen prosentin alekupongeista, joita olin kerännyt koko viikon, mutta joista yksikään ei ollut mukana. Paikka lunasti kaikki viimeisen illan odotukset eli saimme kaikkia niitä kreikkalaisia herkkuja, joita listalta toivoimme. Tarjoilijat olivat ystävällisiä ja juttelivat mukavia, tosin luulivat pitkään, että olemme ruotsalaisia. Söin alkupalaksi viininlehtikääryleitä ja lämmitettyä fetaa - todella hyviä! Pääruokana oli erilaisia kasviksia, mikä maistui myös hyvin. Lopulta ei edes harmittanut, että olin unohtanut alekupongit hotelliin.


Sijainti: Rantabulevardi
Ruoka: Jogurttijäätelöä

Hyvää, mutta kallista. Ilmeisesti niin kallista, että myyjä tuli pysäyttämään, kun olin ottamassa ensimmäistä jogurttimakua. Paikka toimii itsepalveluperiaatteella ja tarjolla on useita makuja ja täytteitä.  Pienehkö annos maksoi reilun neljä euroa, mikä oli ihan ok. Ravintolan edessä on kivoja säkkituoleja, joissa voi istua, jos kestää kuunnella liian kovalla soitettavaa musiikkia. Jogurttijäätelö oli hyvää, joten sopii hyvin lomatunnelmaan kalliista hinnastaan huolimatta.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Elina Marjaana • Theme by Maira G.