8 X MIKSI RAKASTAN LENTOKENTTIÄ

 
1. Kansainvälisyys

Monet kansainväliset lentokentät ovat kuin maailman pienoismalleja. Voi sitä ihmisten, kulttuureiden ja olemisen kirjoa! Rakastan kuulla eri kieliä, ymmärtää sanan sieltä ja toisen täältä tai olla täysin ymmärtämättä vieruskaverin puhetta. Rakastan nähdä asioita, jotka vaihtelevat tai pysyvät samoina maantieteellisten alueiden ja yksilöllisten piirteiden mukaan. Rakastan katsoa lähtevien ja saapuvien lentojen listaa, miettiä mihin haluaisin lentää tai missä joku vieraalta kuulostava paikka on. Ihmisten sekoittuminen ja se, että he tulevat toimeen ilman yhteistä kieltä tai taustaa on niin virkistävää. Joskus suurella ja kaukaisella lentokentällä mietin, mitä ihmettä elämässäni on tapahtunut, että olen juuri tässä hetkessä täällä, kaukana savolaisista juuristani. 


2. Ihmiset

Lentokenttä on loistava paikka havainnoida ihmisiä, heidän tyylejään, tapojaan ja yhteiseloa. Toiset ovat työmatkalla, perhelomalla, kavereiden kanssa tai yksin. Toiset ovat töissä ja heillä on omat roolinsa. Yritän arvailla kotimaata, ikää, ammattia ja matkakohdetta. Ihailen hyvin pukeutuneita naisia ja miehiä, etenkin vanhempia ihmisiä ja ajattelen, että tuolta minäkin haluan näyttää 40 vuoden päästä. Olen hyvällä tavalla ihmeissäni siitä, miten monipuolisesti ihmiset pukeutuvat, miten yhdet suosivat rentoja matkavaatteita, toiset käyttävät piikkikorkoja ja kolmannet pukeutuvat perinteitä noudattaen. Olen tutustunut uusiin ihmisiin junassa ja bussissa, mutta en lentokentällä tai -koneessa. Hassua sinänsä, sillä useimmat ovat kepeällä lomamielellä. Ja sitten on niitä pysäyttäviä hetkiä, kuten kerran Addis Abebassa, jossa odotin lentoa Arabiemiraatteihin samassa aulassa 200 nuoren etiopialaisnaisen kanssa, enkä voinut olla miettimättä, mikä heidän kohtalonsa on.
 

3. Palvelut

Vaatteita, herkkuja, ruokaa ja hajuvesiä, lentokentältä löytyy varmasti kaikkea mahdollista. En yleensä osta mitään, mutta on hyvä tietää, että esimerkiksi nälän yllättäessä tarjonta on huomattavasti monipuolisempaa ja terveellisempää kuin huoltoasemalla. Kierrän mielelläni kauppoja ja kulutan niissä aikaa. Usein menen kentälle hyvissä ajoin nimenomaan niiden vuoksi ja tietenkin myös tunnelman takia. On mielenkiintoisia istumapaikkoja, pistorasioita ja liian kallista vettä. Addis Abebassa melkein nukahdin hyvin muotoiltuun lepotuoliin. En ole koskaan matkustanut business-luokassa tai käyttänyt lounge-palveluita, mutta ehkä joskus testaan niitäkin tai ainakin jälkimmäistä. Olen aina halunnut yöpyä lentokenttähotellissa, josta on hyvän aamupalan jälkeen lyhyt matka aamun lennolle. Elämän pieniä suuria unelmia, niitäpä juuri.
 

4. Arkkitehtuuri ja sisustus

Mielestäni lentokentät ovat kiehtovia rakennuksia, etenkin ne, joihin on panostettu, ei niinkään ne, jotka ovat syrjäisiä ja unohdettuja. Ikkunat ovat isoja, huoneet korkeita ja yksityiskohdissa näkyy paikallisuus. Helsingin ja Oslon kentillä on käytetty vaaleaa puuta, New Delhissä palmuja ja värikkyyttä. Usein paikallisuus näkyy tosin enemmän mainoksissa kuin itse rakennuksessa. Yllätyin, miten moderneja ja tätä päivää kuvaavia sisustusvalintoja on tehty muun muassa Oslon Gardermoenin kentällä. Ihan kuin olisin astunut trendikkääseen kahvilaan keskellä kaupunkia. Ei tietoakaan julkisten tilojen jäyhästä tai persoonattomasta sisustuksesta. Arkkitehtuurin suhteen isot kansainväliset kentät ovat mielenkiintoisempiä kuin pienet ja paikalliset, ainakin yleensä.

 
5. Välitila

Ihmiset ovat lähteneet jostakin ja ovat matkalla jonnekin. Ei pelkästään fyysisesti, mutta myös henkisesti he ovat jättäneet yhden paikan ja siihen liittyvät kokemukset ja ovat matkalla jonnekin, josta ei ole tarkkaa tietoa. Tätä välitilaa kutsutaan etnologiassa liminaalitilaksi, jossa ihmiset ovat ikään kuin rajalla tai ei-kenenkään-maalla. Siihen liittyy muun muassa vapautumista käyttäytymisnormeista. Omalla kohdallani tämä tila jatkuu myös lentokoneessa, jossa on hyvin aikaa siirtää katsetta menneestä tulevaan. Nautin siitä tunteesta, kun voin vain olla omissa ajatuksissani tai keskustella matkakaverini kanssa ja edessä on kutkuttavan jännittävää odotusta tulevasta. Joskus on ihan parasta olla ei missään, irrallaan ajasta ja paikasta tai ainakin vaatimuksista ja velvoitteista. 

 
6. Vapaus

Parasta lentokentissä on niiden tuoma vapaudentunne. Tunnen itseni älyttömän vapaaksi, onnelliseksi ja kevyeksi, kun vedän lentolaukkua perässäni käytävää pitkin ja näen porttien kutsuvan ihmisiä eri puolille maailmaa. Olen tavallaan tilassa, jossa minulta ei vaadita mitään, enkä itsekään aseta itselleni vaatimuksia. Kaikki on mahdollista. Lentokentät muistuttavat siitä, että maailma on suuri ja se on täynnä erilaisia ihmisiä. Jos et ole tyytyväinen johonkin, voit pyrkiä vaikuttamaan siihen ja muuttamaan sen. Toki tämä on melko harhaanjohtavaa ja todellisuus iskee vasten kasvoja viimeistään kohdemaan räntäsateessa tai polttavassa helteessä. Kuten edellisessä, todellisuuspakoilu on joskus ihan paikallaan ja lentokenttä on harvinaisen hyvä ympäristö siihen.
 

7. Siisteys ja toimivuus

Mulla on pääasiassa hyviä kokemuksia lentokenttien siisteydestä ja siitä, miten asiat toimivat, jos ei lasketa muutamaa haisevaa vessaa. Ylipäänsä ajatus siitä, että tuhannet ja tuhannet ihmiset matkustavat päivittäin isojen lentokenttien läpi täysin eri puolille maailmaa on mieletön ja vielä se, että asiat toimivat ilman jatkuvaa kaaosta on sanoinkuvaamattoman hienoa. Joskus jotain pientä täytyy etsiä, mutta yleensä check in, turvatarkastus ja oikea portti löytyvät vaivatta. Paitsi kerran Tukholman Arlandalla, jossa olin ihan pihalla lähtöportin kanssa. Tykkään tauluista, joissa lukee, kuinka monta minuuttia portille kävelee. Toki on ollut kertoja, jolloin lento on myöhässä tunnin tai puolipäivää tai se on peruttu kokonaan, mutta kuten eräs aivokirurgi totesi tällä viikolla Helsingin Sanomissa, maailmassa on isompiakin murheita kuin myöhästynyt lento.


8. Turvallisuus

Viimeaikaisista tapahtumista huolimatta mulla on aina turvallinen olo lentokentällä. Kun asuin Etiopiassa tai matkustin Intiassa, huokaisin helpotuksesta astuessani lentokentän ovien sisäpuolelle paluumatkalla. Olin turvassa varkailta, amebalta ja kaikelta muulta pahalta. Toki huolehdin tavaroistani, enkä jätä niitä lojumaan ympäriinsä, mutta yleisesti ottaen en pelkää esimerkiksi varastamista tai muuta väkivallantekoa. Lentokenttien selkeät ohjeistukset, englanninkieli ja kansainväliset toimintatavat luovat turvallisuuden ja tuttuuden tunnetta vieraassa paikassa. Se on ihan mahtava tunne, kun astut valtavankokoiselle vieraalle kentälle ja löydät reittisi etuovelta lähtöportille kaikkien opasteiden ja joskus useiden kyselyjen jälkeen. Lentokenttä on melkein kuin home away from home, tosin en mä kyllä sinne oikeasti muuttaisi.

Mutta hei, viihdytkö sinä lentokentällä? Entä mikä on hienoin tai surkein kenttä, jossa olet ollut?

 

2 kommenttia

  1. Itsekin rakastan lentokenttiä, suurimmaksi osaksi juurikin mainitsemistasi syistä. Sen lisäksi pidän, siitä kuinka suurin osa kentistä on niin hyvin suunniteltuja ja opastettuja. Esimerkiksi portilta lentokenttäkuljetuksen luo sujuu yleensä ilman suurempia ongelmia. Myös lähdön tunnelma ja jännitys ovat ihania tunteita. Tänä vuonna jäi matkat välistä ja vuosi meni täällä Espoossa töröttäessä, mutta toivotaan, että ensi vuonna taas pääsisi reissuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tuntemattomalla kentällä kun löytää tiensä oikeaan paikkaan - se on loistava fiilis!

      Poista

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.