ENSIKERTALAISEN VIIKONLOPPULOMA OSLOSSA


Kun varasin lennot Osloon noin neljä kuukautta sitten, kuvittelin lähteväni kylmään, harmaaseen ja sateen piiskaamaan kaupunkiin. Enpä olisi uskonut, että edessä on kolme päivää lähes täydellisyyttä hipovassa lokakuisessa auringonpaisteessa. Ystäväni mukaan kyseessä oli syksyn aurinkoisin ja lämpimin viikonloppu, itse asiassa edellisen kuukauden aikana ei ollut ollut edes kolmea yksittäistä yhtä hienoa päivää. Oslo ei olisi voinut ottaa ensikertalaista paremmin vastaan.

Mitä te tiedätte Oslosta? Mun täytyy myöntää, että itselleni se on kaikista tuntemattomin pohjoinen pääkaupunki. Yhdistän Norjaan todella kliseisiä asioita, kuten talviurheilun, öljyn ja kalliin hintatason, mutta Osloon, noh, Osloon yhdistän lähinnä vain kalliin hintatason. Onneksi ystäväni lähti kaupunkiin tutkijavaihtoon, joten sain loistavan syyn ottaa selvää, mistä kaikesta olin jäänyt paitsi. Nopeasti opin oopperatalosta, kuninkaanlinnasta, patsaspuistosta ja Holmenkollenista. Tosin aika pitkään puhuin Lillehammerista, Trondheimista ja Holmenkollenista iloisesti sekaisin, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että hei, nehän kaikki liittyvät tavalla tai toisella talviurheiluun.



Mitä kannattaa nähdä ja tehdä kolmessa päivässä? Käytin ensimmäisen päivän pakollisten perusnähtävyyksien ihmettelyyn. Oopperatalon kattotasanne ihastutti eniten ja eri puolilla keskustaa sijaitsevat patsaat hämmensivät yksi toisensa jälkeen. Toisena päivänä suuntasin luontoon, suoraan Holmenkollenin huipulle, jonne pääsee kätevästi metrolla, vieläpä todella ihastuttavissa maisemissa. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen söin hyvää intialaista ruokaa ja jatkoin matkaani Vigelandin patsaspuistoon. Ihmisen elämänkaarta kuvaavat alastomat kivipatsaat olivat kyllä melko vaikuttava näky. Kolmantena päivänä tutustuin paikalliseen kahvilakulttuuriin  Grünerløkkan alueella. Kävin neljässä kahvilassa, söin herkullisen gluteenittoman sämpylän ja melkein poltin sormet kirkkaassa juomalasissa tarjoiltuun teehen. 



Miltä Oslo näytti ensikertalaisen silmin? Hyvältä tietenkin! Rakastan keskikokoisia kaupunkeja sekä rannikon ja ylipäänsä luonnonläheisyyttä. Kaupunki sopii loistavasti muutaman päivän vierailuun ja tarjoaa mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa niin kulttuurista, luonnosta kuin arkkitehtuurista kiinnostuneille. Oslon haaste on varmasti sama kuin monilla muilla vastaavankokoisilla kaupungeilla - siellä ei ole mitään erityistä vetonaulaa, joka saisi matkailijan valitsemaan juuri sen. Halvempia vaihtoehtoja, jotka tarjoavat suurin piirtein samoja kokemuksia, on pilvin pimein. Jos harrastat matkailua, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan Oslossa. Jos matkustat harvoin ja huolella valittuihin kohteisiin, pärjäät varmasti myös ilman Osloa.



Onko Oslo kallis? Onhan se! Järkytyin kauppajonossa, kun edessäni oleva mies maksoi yhteen kassiin mahtuvista ostoksistaan lähes 80 euroa. Noh, hänellä oli kasa laadukasta lihaa ja irtokarkkeja, mutta tuntuihan se hurjalta. Muutamassa päivässä ei välttämättä ehdi tyhjentää pankkitiliä, eikä sen tyhjentäminen juuri haittaa pienessä lomatunnelmassa, mutta ravintolassa ja ruokakaupassa on syytä valmistautua maksamaan enemmän kuin Suomessa. Kuten kaikkialla, omilla valinnoilla voi vaikuttaa paljon. Tai sitten voi tehdä kuten minä ja käydä ostamassa uuden läppärin matkan jälkeen. Voin sanoa, että sen jälkeen Oslossa tuhlatut kympit eivät tuntuneet missään.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.