23 INSPIROIVAA ELÄMYSTÄ NEW YORKISSA
New
York on upea ja monipuolinen kaupunki. Siellä on helppo pitää useat erilaiset matkailupersoonat onnellisena yhtä aikaa. Luontoihminen minussa kehräsi onnesta isoissa puistoissa, kaupunki-ihminen luovi tiensä ruuhkaisilla metroasemilla ja ruokaihminen nautti lukuisista take away -annoksista. Tässä 23 pientä mutta inspiroivaa ideaa, joiden avulla voit tutustua New Yorkin erilaisiin puoliin. Monet ovat tuttuja ja hyväksi havaittuja klassikoita, toiset vähemmän tunnettuja, mutta siitä huolimatta käymisenarvoisia. Kuten sanotaan, New York is always a good idea.
1. Nauti päiväkävelystä Brooklynin vihreällä puolella ja kulje kauniin 1900-luvun alussa rakennetun Prospect Park Boathousen ohi. Puisto on loistava paikka myös juoksulenkille.
2. Rentoudu Manhattanin eteläisimmässä puistossa, Battery Parkissa, ja ihaile horisontissa siintävää Vapaudenpatsasta. Täällä voit nauttia myös ruotsalaisista juhannusjuhlista kesäkuussa.
3. Osta iltapalaa ja vie matkaseurasi Bryant Parkin ulkoilmaelokuvaan. Viikoittain näytettävä elokuva kerää kesäisin nurmikon täyteen porukkaa ja ympäröivä, pimenevä kaupunki on itse asiassa elokuvaa upeampi.
4. Nappaa terveellinen salaattilounas take away -kahvilasta ja löydä itsellesi sopiva paikka pieneltä sisäpihalta keskellä Manhattanin hulinaa. YK:n lähellä näet siististi pukeutuneita virkamiehiä lounaalla.
5. Syö double chocolate -jäätelöä Brooklyn Ice Cream Factoryssa. Myös muita herkullisia makuja toki on.
6. Hurmioidu vahvasta gospel-musiikista the Brooklyn Tabernacle -kirkossa, joka toimii vanhassa elokuvateatterissa. Useita palkintoja voittanut kuoro kuulostaa lumoavalta myös tavallisena sunnuntaina. Voi olla jopa parempi kokemus kuin Broadway-musikaali.
7. Ole spontaani ja ota manikyyri. Tai ehkä pedikyyri? Moniin edullisiin kauneushoitoloihin voi kävellä sisään ilman ajanvarausta.
8. Hyppää metroon ja ota suunnaksi Brooklynin eteläpuolella sijaitseva Coney Island. Vietä hauska päivä rannalla, huvipuistolaitteissa ja herkullisesta mangotikkarista nauttien.
9. Tutustu maailmanpolitiikan keskiöön YK:n päämajassa. Tunnin mittaisilla opastetuilla kierroksilla kuulet tärkeimmät speksit paikasta ja voit lähettää postikortin YK:n omalla postikortilla. Olethan poikkeuksellisella kansainvälisellä alueella, joka kuuluu kaikille jäsenvaltioille.
6. Hurmioidu vahvasta gospel-musiikista the Brooklyn Tabernacle -kirkossa, joka toimii vanhassa elokuvateatterissa. Useita palkintoja voittanut kuoro kuulostaa lumoavalta myös tavallisena sunnuntaina. Voi olla jopa parempi kokemus kuin Broadway-musikaali.
7. Ole spontaani ja ota manikyyri. Tai ehkä pedikyyri? Moniin edullisiin kauneushoitoloihin voi kävellä sisään ilman ajanvarausta.
8. Hyppää metroon ja ota suunnaksi Brooklynin eteläpuolella sijaitseva Coney Island. Vietä hauska päivä rannalla, huvipuistolaitteissa ja herkullisesta mangotikkarista nauttien.
9. Tutustu maailmanpolitiikan keskiöön YK:n päämajassa. Tunnin mittaisilla opastetuilla kierroksilla kuulet tärkeimmät speksit paikasta ja voit lähettää postikortin YK:n omalla postikortilla. Olethan poikkeuksellisella kansainvälisellä alueella, joka kuuluu kaikille jäsenvaltioille.
10. Nauti perinteisestä amerikkalaisesta urheiluhuumasta baseballin muodossa Yankees Stadiumilla Bronxissa. Kymmeniä tuhansia faneja ja kaikki kisakatsomon amerikkalaiset klassikkoviihdykkeet.
11. Näe Vapaudenpatsas ilmaiseksi matkustamalla lautalla Manhattanin eteläkärjestä Staten Islandille.
11. Näe Vapaudenpatsas ilmaiseksi matkustamalla lautalla Manhattanin eteläkärjestä Staten Islandille.
12. Kulje Sinkkuelämää-Carrien jalanjäljissä Perry Streetillä. Katu on ihastuttavan vihreä ja oikea ulko-ovi tutunnäköinen. Alue sopii muutenkin yleiseen kaupunkihengailuun.
13. Kävele Brooklyn Bridgeä pitkin Manhattanin suuntaan ja näe eteesi upeasti avautuva Manhattan. Bongaa tuttuja korkeita rakennuksia horisontissa.
14. Osta terveellisen herkullista välipalaa Columbus Circlen Whole Woods Marketista ja kävele piknikille viereiseen New Yorkin klassikkoon - Central Parkiin.
15. Käy Top of the Rockin huipulla ja ihastu New Yorkiin yläilmoista. Näe upea Empire State Building etelässä ja iso vihreä Central Park pohjoisessa.
16. Kävele katujen yläpuolella vanhoja junakiskoja pitkin. High Line on hauska, mutta ruuhkainen tapa nähdä muun muassa pala Meat Packing Districtiä.
17. Osallistu amerikkalaisen aamutelevision tekemiseen Central Parkissa. Paikan päällä on energisiä juontajia, oheisohjelmaa ja joku mahdollisesti tunnettu bändi. Paikalla kannattaa olla ennen aamukuutta.
18. Rauhoitu kunnioittamaan maailmaa järisyttäneen iskun uhreja 9/11 Memorial & Museumissa. Muistomerkki on valtavan iso ja upea kokonaisuus.
19. Hyppää bussiin ja matkusta New Jerseyssä sijaitsevaan Six Flags -huvipuistoon. Varaudu hurjiin laitteisiin ja pitkiin, jopa parintunnin jonoihin. Täällä jos missä kohtaat todellisia G-voimia.
20. Käy sisällä vaikuttavissa julkisissa rakennuksissa, kuten New York Public Libraryssa ja Grand Central Terminalissa. Lähiökirjastot ja pienet asemat kyllä kalpenevat niiden rinnalla.
21. Vuokraa Airbnb-asunto Queensin kaupunginosasta. Kulje metrolla helposti kaupungin ytimeen ja näe matkalla pala paikallisempaa New Yorkia.
22. Mene Brooklyn Bridge Parkiin auringon laskiessa ja ihaile eteesi avautuvaa Financial Districtiä. New Yorkilla on kaksi kiehtovaa puolta - valoisa ja pimeä.
23. Bonus: Tee päiväretki Washington DC:iin. Suurin osa ajasta menee automatkaan, mutta paikan päällä voit nähdä Valkoisen talon, National Mallin ja Capitol Buildingin. Kaksi viimeistä ovat upeita!
Tässä pari juttua lisää New Yorkista:
Top of the Rock - New Yorkin huikeimmat maisemat
Hop On Hop Off - New York tutuksi turistibussilla
* * *
Mitä sinä tykkäät tehdä Nykissä tai mitä ehkä haluaisit mennä sinne tekemään ja näkemään?
Top of the Rock - New Yorkin huikeimmat maisemat
Hop On Hop Off - New York tutuksi turistibussilla
* * *
Mitä sinä tykkäät tehdä Nykissä tai mitä ehkä haluaisit mennä sinne tekemään ja näkemään?
New Yorkissa on kiva ostaa juuri noita mainitsemiasi take away -annoksia ja mennä puistoon piknikille. Siinä myös säästää mukavasti, New York kun ei ole se kaikkein edullisin kohde. Tämä tietysti vaatii hyvän sään, koska kukapa sateessa tykkäisi ulkona piknikillä istuskella. :) Myös yleinen kuljeskelu kaupungin kaduilla on Nycissä ihan parasta. Siellä on koko ajan tunne, että on tutuissa maisemissa, vaikka oikeasti olisi kaupungissa ekaa kertaa. Se on leffoista ja sarjoista niin tutunnäköinen paikka!
VastaaPoistaMä hämmästyin myös siitä, miten paljon täysin uudessa kaupungissa voi olla niin paljon tuttuja juttuja. Oli tosi jännää kiertää ympäriinsä ja bongata rakennuksia ja muita, jotka tunnisti heti. Kieltämättä yksi parhaista asioista on vain kiertää ympäriinsä. Manhattanilla pystyy yllättävän helposti ja laajasti kiertämään jalan tai sitten hyppäämällä metroon muutaman pysäkin verran. Yllätyin positiivisesti myös siitä, miten kivoja perusnähtävyydet oli eikä suuria pettymyksiä tullut.
PoistaOlimme kuusi päivä New Yorkissa vuosi sitten tammikuussa. Joitakin mainitsemisiasi asioita jäi kokematta kuten YK:n maja. Huomasin myös, että kyllä siellä pitäisi käydä kesälläkin. Niin erilaisen vehreää silloin. Me muuten käväisimme jätskillä Brooklynissä. Nyt myös harmittaa, että olimme Rockefellerissä pimeällä, jäi näkemättä tuo central park yläilmoista.
VastaaPoistaYK:lla kannattaa kyllä käydä, jos tulee mahdollisuus. On iso ja kiinnostava rakennus ja nuo kokoushuoneet on upeannäköisiä! Itse tykkäsin myös siitä kansainvälisestä tunnelma siellä. New York on varmasti tosi erilainen kesällä kuin talvella. Mä olen ollut siellä vain kesällä, joten talvinen, jopa luminen tai vaikka jouluinen kaupunki olis kiva nähdä.
PoistaVaikka olen parin otteeseen New Yorkissa ollut, niin tuosta listasta löytyi paljon uusia juttuja. Keskimmäinen lapsi toivoo kovasti pääsevänsä New Yorkiin, joten ehkä sinne pitää joskus lähivuosina tehdä reissu. Halpoja lentoja on vähän väliä onneksi, mutta kaupungin korkea hintataso muuten ahdistaa jo etukäteen.
VastaaPoistaOih, toivottavasti pääsette lähtemään perheen kanssa Nykiin! Halpoja lentoja ja välillä myös lennot+hotelli -tarjouksia on, mutta paikan päällä tosiaan saa menemään dollarin jos toisenkin, varsinkin isolla porukalla. Mä olin kaupungissa opiskelijabudjetilla, joten tein pääasiassa edullisia juttuja. Varsinkin jos on ekaa kertaa kaupungissa, niin yllättävän yksinkertaisissa ja ilmaisissa asioissa on paljon ihmeteltävää.
PoistaNew York is always a good idea, todellakin! Olen käynyt Nycissä varmaan kymmenen kertaa ja aina se vaan toimii! :) Tosi kivoja vinkkejä tässä ja lähes kaikki on tullut koettua. Nyt voisin palata vaikka kesäfiiliksiin ja napata Whole Foodsista picnic-eväät ja siirtyä Central parkiin ;)
VastaaPoistaNo niinpä! Kaupunki on ihan älyttömän monipuolinen eikä siihen ihan heti kyllästy. Mö olen käynyt vain kerran mutta olin kerralla kolme kuukautta ja voisin kyllä palata koska vaan. Piknik kuulostaa hyvältä!
PoistaJee, seuraava matkamme suuntautuu New Yorkiin, joten yritän imuttaa talteen kaikki vinkit mitä vain löydän. Moni vinkkaamistasi paikoista on toki tässä hieman jo tutussa kaupungissa ennestään nähty, mutta muutama uusikin tuttavuus oli mukana. Kiitos siis näistä. Pikniklounaat eivät taida kuitenkaan hyytävässä New Yorkin alkukeväässä tulla kysymykseen. :)
VastaaPoistaJoo, suosittelen ottamaan ylös talveen sopivat vinkit. Oon ollut kaupungissa vain kesällä, joten talvinen New York houkuttelee aika paljon ja on varmasti myös aika erilainen ja mahdollistaa erilaisten asioiden tekemisen. Mukavaa tulevaa alkukevään reissua!
PoistaOlipas inspiroiva postaus ja mukaan mahtui myös vähemmän tyypillisiä turistijuttuja, joten tykkäsin kovasti! Tämä ei kyllä yhtään helpottanut New York -kuumetta! Kuvat olivat myös hienoja. Kiitos tästä postauksesta!
VastaaPoistaOle hyvä, kiva kuulla että oli inspiroiva! New Yorkissa on kyllä niin paljon kaikkea inspiroivaa, isoa ja pientä. Monet tavalliset turistijutut on myös kivoja, mutta niiden lisäksi on paljon vaikka mitä muutakin. Heh, täälläkin pientä matkakuumetta Nykiin. 🏙️
PoistaNäitähän riittää, vielä vaikka kuudennellekin NYCin reissulle. Muistaakseni meillä olisi niitä viisi takana. Viimeisimmän teimme siskontyttärieni kanssa ja oli mukava kokea kaupunkia ensikertalaisen silmin - vaikka nuorten tyttöjen kanssa aika paljon aikaa vietettiin myös Victoria's Secret ja Forever 21 -kaupoissa, mutta tyttöjen ehdoilla! Me jatkoimme sitten vielä saarille, eli Nantucketille ja Martha's Vineyardille - hyvä lisävinkki tuon Washington D.C.n ohella - joka sekin reissu on aikoinaan tullut tehtyä :-)
VastaaPoistaOho, viisi kertaa onkin jo melkoisen paljon! Kaupungissa riittää kyllä valtavasti nähtävää, joten en yhtään ihmettele, jos se vetää useamman kerran puoleensa. Itse haluaisin palata kaupunkiin talvella, ehkä juuri ennen joulua. Tunnelma on varmasti hyvin erilainen kuin kesällä ja samoin voi tehdä vähän eri juttuja. :) Saarivinkit oli hyviä ja itselleni ihan uusia, kiitos!
PoistaAinoasta NYC-visiitistä on kohta kymmenen vuotta ja silloinkin olin kaupungissa työasioissa. Asia on pitänyt korjata monen monta kertaa, mutta tarpeeksi edullista komboa ei matkakuumeen iskiessä ole vielä löytynyt. Hyviä pieniä vinkkejä, kiitos!
VastaaPoistaToivottavasti sopiva kombo tulee vielä vastaan! Kymmenessä vuodessa on varmasti tapahtunut ja muuttunut paljon, mutta toisaalta monet perusjutut ainakin Manhattanilla on varmasti edelleen ihan samoja.
PoistaHyviä vinkkejä! Oltiin viime kuussa Nykissä ja haaveissa olisi kokea ja nähdä kaupunki myös kevät- ja kesäaikaan. Kevätkeli toisi paljon uusia mahdollisuuksia kaupungin tutkimiseen ja etenkin puistoiluun. Kauhea ikävä jenkkeihin, seuraava jenkkikohteemme tuleekin olemaan Florida ensi vuonna :)
VastaaPoistaKiva kuulla! Joo, lämpimällä säällä on ihana viettää aika puistoissa ja syödä vaikka lounasta tai muita piknik-eväitä. Mulla on taas juuri toisinpäin, että olis kiva mennä uudestaan talvella. :) Sama kaupunki, mutta monella tavalla varmasti hyvin erilainen eri vuodenaikaan. Mukavaa Floridan odotusta!
PoistaMahtavia vinkkejä! Iso osa niistä tulikin jo toteutettua ekalla reissullamme ja en malta odottaa seuraavaa matkaa! New York on maagisella tavalla kodikas, varmaankin juuri niiden tv-sarjojen kautta.
VastaaPoistaIhan kuin olisi ollut tutussa kaupungissa vaikka ekaa kertaa oli käymässä. Tv:llä ja leffoilla varmasti suuri vaikutus. Oih, toivottavasti on seuraava matka Nykiin jo pian tiedossa!
PoistaOlitpas koonnut pitkän listan! Huhtikuussa on edessä neljäs New Yorkin matka ja monia juttuja näistä on vielä kokematta. Saas nähdä mihin tällä kertaa tulee eksyttyä. :) Central Park on kyllä mun suosikkipaikka Nykissä.
VastaaPoistaTätä kirjoittaessa tuntui, että pääsi vasta alkuun, joten voi olla, että jatko-osaa on luvassa jossain vaiheessa. New York on kyllä älyttömän monipuolinen kaupunki ja siellä on niin paljon kaikkea isoa ja pientä tekemistä. Central Park on kyllä ihana! Mukavaa reissua huhtikuussa! :)
PoistaIhanan kevyt juttu New Yorkista, josta voisi kirjoittaa miljoona kilometripostausta. Ja kuvat ihania! :) Monia näistä tuli tehtyä syyskuussa, Top of the Rock on se, jonka väliin jättämistä harmittelen eniten. Mutta toisaalta, New Yorkiin tulen vielä varmasti menemään uudestaan. Näiden lisäksi muuten ehdottomasti kannattaa mennä hämyiselle jazzklubille Greenwich Villagessa!
VastaaPoistaKannattaa ehdottomasti käydä Top of the Rockissa! Onhan se melko ahdas ja täynnä, mutta maisemat ovat todella huikeat. Greenwich Villagessa en olekaan käynyt, kiitti uudesta vinkistä. :) Nykissä on kyllä niin paljon kaikkea, että siitä voisi varmaan pistää pystyyn oman blogin.
Poista