KOLME KERTAA MATKABLOGGAAJAN NÄKÖKULMASTA
Ihanimmat kokemukset matkalla, pahimmat matkatavat ja kohteet, joissa en ole käynyt, mutta joihin haluaisin mennä - näistä ja monista muista aiheista lisää kolmen lyhyen yhteenvedon muodossa. Hauska haaste on kiertänyt matkablogeissa aikoja sitten ja olen bongannut sen ainakin blogeista Where to next? ja Unelmatrippi. Millainen olisi sinun kolmikkosi seuraavista aiheista?
3 X PAHA MATKATAPA
Päättämättömyys. Olen harvinaisen päättämätön ostosten kanssa. En haluaisi ostaa mitään turhaa, joten mietin pitkään kannattaako joku vaate tai paikallinen esine hankkia. Tai jos valikoimassa on useita erilaisia kreikkalaisia oliiviöljyjä, pähkäilen kahden maun välillä, vaikka todellisuudessa tykkäisin molemmista ihan yhtä paljon. Tästä saan joskus kuulla myös matkaseuraltani, joten olen yrittänyt opetella nopeaa päätöksentekoa.
Tolkuton valokuvaus. Olen aina ottanut paljon kuvia, mutta blogin myötä musta on tullut rasittava matkakaveri kuvauksen suhteen. Otan yhdestä kohdasta sata eri kuvaa vähän eri kulmasta ja eri asetuksilla. En koe olevani perusvarma valokuvaaja, vaan hyvän kuvan ottaminen on usein tuuripeliä. Välillä olen todella tyytyväinen ottamaani kuvaan, välillä huomaan vasta jälkikäteen, että se on pahasti tärähtänyt.
Asioiden varmistaminen soolomatkalla. Olen matkustanut jonkun verran yksin ja huomannut olevani silloin huomattavasti tarkempi asioiden kanssa kuin muiden kanssa matkustaessani. Varmistan aikataulut ja osoitteet useita kertoja. Havahduin tähän matkalla Kapkaupunkiin, kun varmistin kuuden lennon lähtöportin ja tarkan ajan viiden minuutin välein. Ja kyllä, joka kerta olin ihan oikealla portilla ja oikeaan aikaan.
3 X OUTO MATKATAPA
Matkalaukkuni painaa enemmän meno- kuin paluumatkalla. Tästä mainitsin lyhyesti pari viikkoa sitten, kun kirjoitin matkailusta kahden erityisruokavalion kanssa. Syynä painavampaan laukkuun menomatkalla on se, että otan mukaani ison kasan gluteenitonta ruokaa. Näin on tapahtunut monilla lyhyillä lomilla ja myös asuessani lähes vuoden Etiopiassa, tosin silloin jätin suurimman osan vaatteistani Etiopiaan, minkä vuoksi laukku painoi vähemmän paluulennolla.
Pesen hedelmät ja kasvikset saippualla. Ehkä joku muukin tekee näin, mutta kymmenen vuotta sitten ensimmäisellä kaukomatkallani lämpimään ja heikon hygieniatason kohteeseen mua neuvottiin pesemään kaikki hedelmät ja kasvikset saippualla ennen kuorimista ja syömistä. Olen noudattanut tätä ohjetta siitä lähtien. Pesemineen käy mikä tahansa pesuaine tiskiaineesta käsisaippuaan.
Pesen hedelmät ja kasvikset saippualla. Ehkä joku muukin tekee näin, mutta kymmenen vuotta sitten ensimmäisellä kaukomatkallani lämpimään ja heikon hygieniatason kohteeseen mua neuvottiin pesemään kaikki hedelmät ja kasvikset saippualla ennen kuorimista ja syömistä. Olen noudattanut tätä ohjetta siitä lähtien. Pesemineen käy mikä tahansa pesuaine tiskiaineesta käsisaippuaan.
Levitän aurinkorasvan aina
varjossa. Olen oppinut vuosien yrityksen ja erehdyksen kautta levittämään aurinkorasvan oikein. Olen palanut joitakin kertoja todella pahasti, en siksi, etten olisi käyttänyt aurinkorasvaa ja korkeaa suojakerrointa, vaan siksi, että olen levittänyt sen väärin ja liian märälle iholle. Nykyisin levitän aurinkorasvan kuivalle iholle ja varjossa, minkä ansiosta olen pärjännyt yllättävän pienillä suojakertoimilla.
3 X PARAS PAIKKA, JOSSA OLEN
KÄYNYT
Kapkaupunki. Viimeinen kaukomatkakohde oli nappivalinta. Rakastuin Etelä-Afrikan aurinkoiseen ja luonnonkauniiseen pääkaupunkiin tai tarkemmin sanottuna yhteen niistä kolmesta ja voisin kuvitella palaavani Kapkaupunkiin milloin tahansa tulevaisuudessa. Kaupungissa oli kaikkea mitä hyvältä kaupunkilomalta kaipaan - kiinnostavia nähtävyyksiä, hyvää ruokaa ja luonto lähellä.
Belize. Kymmenen vuotta sitten jouluna luin Anne-Mari Raaskan Belizessä kaikki on paremmin -kirjan. Ajattelin heti, että tuonne maahan minun on päästävä käymään. Kuinkas sattuikaan, olin lähdössä vuodenvaihteen jälkeen työharjoitteluun Nicaraguaan ja hoksasin Belizen sijaitsevan riittävän lähellä. Rakastuin palmuihin, turkoosiin mereen ja vaaleaan hiekkaan, vaikka olinkin puolet matkapäivistä sairaana.
Slovenia. Pieni ja idyllinen maa, jota arvostetaan aivan liian vähän ja jonne tehdään aivan liian vähän matkoja Suomesta. Ihastuin pääkaupungin sympaattiseen tunnelmaan ja ennen kaikkea junamatkan päässä olevaan Lake Bohinjiin ja Julian Alppeihin. Siellä odotti raikas vuoristoilma ja hyvät yöunet paikallisessa majatalossa.
3 X PAIKKA, JOHON HALUAISIN
(MUTTA JOSSA EN OLE VIELÄ KÄYNYT)
Islanti. Olen kuullut niin paljon hyvää Islannista ja nähnyt niin monia upeita valokuvia, etten voi olla haaveilematta lyhyestä lomasta tässä kylmässä, mutta kauniissa maassa. Olen katsonut matkapaketteja ja halpoja lentoja, mutta en ole vielä osannut päättää, milloin olisi hyvä lähteä. Jotenkin Islanti tuntuu kuitenkin huomattavasti läheisemmältä nyt kuin joitakin vuosia sitten.
Sveitsi. Maa on toivelistalla samasta syystä kuin Islanti, vaikka sijaitseekin eri puolella Eurooppaa. Luonto on aina hyvä syy matkustaa. Yhdistän Sveitsiin korkean hintatason lisäksi uskomattoman luonnonkauneuden, korkeahuippuiset vuoret ja herkullisen maitosuklaan. Melko kliseistä, eikö, mutta matkan jälkeen mielikuvani on toivottavasti monipuolisempi.
Portugal. Haaveilen viikonmittaisesta kevätreissusta vähintään kahteen kohteeseen Portugalissa. Toinen on luonnollisesti Lissabon, mutta toinen voisi olla joku muu pieni ja kiva kaupunki merenrannalla. En tiedä Portugalista yhtään enempää kuin edellisistäkään kohteista, mutta kuvittelen itseni kapeilla kaduilla kameran ja puhelimen kanssa ottamassa kuvia sympaattisista yksityiskohdista.
3 X INHOKKIPAIKKA, JOSSA
OLEN KÄYNYT
Belgrad. Olen viettänyt kaupungissa kolme yksittäistä päivää. Keksin loistavan idean interreilata Balkanilla. Idea toimi aina Belgradiin asti, mutta sen jälkeen jouduin käymään kaikissa lopuissa kohteissa Belgradin kautta. Niinpä palasin useista paikoista yöjunalla Belgradiin, vietin päivän kaupungissa ja jatkoin illalla seuraavaan kohteeseen. Viime aikoina monet ovat kehuneet kaupunkia, joten voi olla, että tietojen päivittämiselle olisi aihetta. Mun Belgrad on synkkä, ankea ja ennen kaikkea tylsä.
Skopje. Toinen inhokkipaikka osuu hyvin lähelle, naapurimaan Makedonian pääkaupunkiin. Olen viettänyt Skopjessa vain muutaman tunnin ja nekin olivat liikaa. Saapuessani kaupunkiin paikallinen pariskunta tuli juttelemaan juna-asemalla ja käski olemaan varovainen. Kiersin muutaman tunnin keskustassa, enkä löytänyt mitään kiinnostavaa, mutta sen sijaan tykkäsin Euroopan vanhimmasta järvestä, Lake Ohridista, jossa vietin kolme rentoa vuorokautta.
Napoli. Olin kaupungissa juuri silloin, kun siellä oli pahin mahdollinen jätekatastrofi. Roskia oli ihan joka paikassa ja joka kadulla. Kuvasin isoja kasoja ja ylitsepursuavia jäteastioita, todella loistavaa kuvamateriaalia matka-albumiin. Ymmärrettävästi kaupungista jäi hyvin sotkuinen kuva, enkä ole suunnitellut sinne uutta reissua ainakaan vielä.
3 X ENITEN MATKALLA ÄRSYTTÄÄ
Ravintolan etsiminen nälkäisenä. Inhoan sitä tunnetta, kun nälkä on edennyt liian pitkälle, eikä lähellä tunnu olevan yhtään hyvää ravintolaa tai ei osaa päättää, mihin haluaisi mennä. Yleensä ongelmalta vältytään niin, että ravintolaan mennään ennen pahinta nälkää tai mukana on lista etukäteen katsotuista kivoista paikoista. Näin on käynyt myös ihan lähellä Helsingissä.
Väsymys. Rakastan nukkumista ja tarvitsen pitkän ja hyvin nukutun yön jaksaakseni koko päivän. Matkalla tämä ei tietenkään aina ole mahdollista, kun lennot ja retkipäivät ajoittuvat milloin mihinkin aikaan. Parikymppisenä sopeuduin huomattavasti paremmin vähäisiin yöuniin ja aikaeroon, mutta nyt päälle kolmekymppisenä huomaan olevani huomattavasti herkempi molempien kanssa.
Huono sää. Pakko myöntää, auringonpaiste ja pilvetön taivas saavat keskinkertaisenkin kohteen näyttämään hienolta. Sen sijaan sateella ja kovalla tuulella kaupungilla tai luonnossa liikkuminen ei ole erityisen mukavaa ja yleensä vaihtoehtoinen tekeminen sisällä ei houkuttele yhtä paljon kuin alkuperäiset suunnitelmat ulkona.
Huono sää. Pakko myöntää, auringonpaiste ja pilvetön taivas saavat keskinkertaisenkin kohteen näyttämään hienolta. Sen sijaan sateella ja kovalla tuulella kaupungilla tai luonnossa liikkuminen ei ole erityisen mukavaa ja yleensä vaihtoehtoinen tekeminen sisällä ei houkuttele yhtä paljon kuin alkuperäiset suunnitelmat ulkona.
3 X MATKATAVARA ELI NÄITÄ
ILMAN EN MATKUSTA
Hiustensuoristin. Luonnonkiharat hiukseni eivät asetu järkevästi ilman pientä käsittelyä ja siksi otan hiustensuoristimisen mukaan joka paikkaan. Pärjään vallan hyvin ilman hiustenkuivaajaa tai muita välineitä enkä välttämättä kanna mukana suurta valikoimaa hiustenhoitotuotteita, mutta suoristin on takuulla mukana.
Vesipullo. Juon vettä paljon ja kaikkialla, joten en voi kuvitella lähteväni kotiovesta ulos ilman vesipulloa. Varsinkin lämpimissä matkakohteissa se on paras kaverini yhdessä aurinkorasvan kanssa. Olen matkustanut kerran Tukholmaan ilman vesipulloa ja huomasin heti lentokentällä tehneeni todella suuren virheen. Oli jatkuvasti jano ja pohdin koko ajan, mistä saan seuraavaksi vettä.
After sun -rasva. Jos matkustan lämpimään kohteeseen, jossa tarvitaan aurinkorasvaa, siellä tarvitaan suurella todennäköisyydellä myös after sunia tai aloe veraa. On sinänsä hassua, että pidän hyvää huolta auringon lämmittämästä ihosta, mutta kotimaassa unohdan aina rasvata kylmän kuivattaman ihoni.
3 X TURHIN MATKATAVARA
Korkokengät. Käytän korkokenkiä hyvin vähän Suomessa ja vielä vähemmän ulkomailla. Olenkohan koskaan edes pitänyt korkkareita ulkomailla? No, joitakin kertoja on varmasti ollut toimistotyyppisissä työharjoitteluissa ja illanvietossa Etiopiassa. Joillekin reissuille olen ottanut korkkarit ja vähän parempaa vaatetta mukaan vain huomatakseni, että olen illalla liian mukavuudenhaluinen käyttämään niitä.
Vääränlaiset vaatteet. Joskus matkustaessani uuteen kohteeseen huomaan vasta paikan päällä millaisista vaatteista pidän siellä ja mitkä sopivat parhaiten paikalliseen ilmastoon. Karpathoksella käytin samoja mekkoja, enkä juurikaan koskenut mukana olleisiin shortseihin, kun taas Kapkaupunkiin olin pakannut liian kesäisiä vaatteita. Kieltämättä se harmittaa, jos sopivat vaatteet ovat jääneet kotiin ja sitten tulee pukeuduttua samoihin lemppareihin päivästä toiseen.
Hiustensuoristin kosteassa ilmastossa. Vaikka suoristusrauta on aina mukana, ei siitä ole mitään hyötyä Thaimaan kaltaisessa trooppisessa ilmastossa. Luonnonkiharat hiukseni menevät ainoastaan siihen suuntaan, mihin itse haluavat, vaikka niitä suoristaisi kuinka paljon ilmastoidussa hotellihuoneessa.
Hiustensuoristin kosteassa ilmastossa. Vaikka suoristusrauta on aina mukana, ei siitä ole mitään hyötyä Thaimaan kaltaisessa trooppisessa ilmastossa. Luonnonkiharat hiukseni menevät ainoastaan siihen suuntaan, mihin itse haluavat, vaikka niitä suoristaisi kuinka paljon ilmastoidussa hotellihuoneessa.
3 X IHANIMMAT KOKEMUKSET
MATKALLA
Venematka Hondurasista
Belizeen. Muistan varmasti loppuelämäni sen tunteen, kun matkustin pikaveneellä Hondurasista Belizeen. Se oli elämäni ensimmäinen kerta, kun näin turkoosia vettä ja Karibian risteilijöitä. Oli ihana huomata olevansa matkalla paikkaan, joka tuntui ensin niin kaukaiselta, mutta olikin sitten täysin toteutettavissa.
Kesä New Yorkissa. Ei varsinainen ihana kokemus matkalla, vaan kokonainen kesä ihanassa New Yorkissa. Oli kiinnostavaa asua ja elää vilkkaassa miljoonakaupungissa, matkustaa metrolla työharjoitteluun ja tutustua nähtävyyksiin, jotka olivat tuttuja televisiosta ja elokuvista. Sain useita vieraita Suomesta kesän aikana, minkä vuoksi kaupunki oli myös hyvä paikka hetkelliseen asumiseen.
Roadtrip Pohjois-Irlannissa ja Irlannissa. Yksi parhaista roadtripeistä ajoittuu aurinkoiseen marraskuun viikonloppuun, jolloin olimme pienellä porukalla kolme päivää kestävällä automatkalla Irlannin pohjoisosassa. Ajoimme Galwayhin, josta hyppäsimme viime minuutilla Aran Islandille menevälle lautalle. Vuokrasimme polkupyörät ja kiersimme pienen, mutta upean saaren. Paluumatkalla ihastelimme Cliffs of Moheria. Parasta oli harvinaisen upea ja aurinkoinen sää.
Kuvat ovat Tukholman Bergianska Trädgårdenista ja Helsingin Talvipuutarhasta.
Kiitos linkkauksesta! Mä laitan aurinkorasvan aina majapaikassa aamulla ennen ulos lähtöä (en siis makaa käytännössä koskaan rannalla tai altaalla varsinkaan auringossa, koska en siitä tykkää, mutta laitan rasvaa ihan vain etten palaisi kaupungilla). :) Slovenia on munkin mielestä aliarvostettu, ja Napoli oli mielestäni aika turha mesta ilman jätekriisiäkin. Pizza oli kyllä ihan hyvää siellä, mutta niin se on monessa muussakin paikassa. :)
VastaaPoistaTotta kai! Luin juttusi jo aikoja sitten ja halusin heti tarttua haasteeseen, mutta en ehtinyt tehdä sitä ennen tätä. Joo, mäkin levitän ekan kerran rasvaa jo majoituksessa, mutta mulle se ei usein riitä kovin pitkäksi aikaa, kun tykkään olla juuri auringossa, rannalla jne. Hyvä tietää, tuskin lähden Napoliin ihan heti uudestaan. :)
PoistaMinä sanoisin, että kolme suosikkimestaani ovat olleet Lofootit, Peru ja Pietari. Kolme inhokkiani ovat olleet Kalifornian keskuslaakso, Tijuana ja Via Baltica. Kolme ihaninta kokemusta: tähtikirkas yö Amazonasin sivuhaaralla veneellä, uikkujen miljoonaparvi Saltonilla ja roadtrip eka kertaa Etelä-Norjassa.
VastaaPoistaKiva kuulla sun suosikkeja ja inhokkeja! Voisin tarttua noista aika moneen, etenkin Etelä-Norja ja Lofootit kiinnostavat. Enkä kyllä pistäisi pahaksi tähtikirkasta yötä veneelläkään, varmasti upea kokemus. :)
PoistaKiva juttusarja. Sisältää myös hyviä vinkkejä, kuten hedelmien peseminen saippualla.....eikös saippuasta jää makua? Minulla käy kuvattaessa samalla tavoin. Olen likinäköinen eikä lasit keiku silmilläni, joten en kyllä näe kuvia tarkkaan ja jälkeen päin sitten huomaan vasta, jso kuvat piloilla.
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla! Tätä on näkynyt joissakin blogeissa. Oon saanut saippuan maun ihan hyvin huuhdeltua ja tietenkin sitten vielä kuorin hedelmän, joten ei oo haitannut. 🤗 Puhelinkuvissa mulla on tosi usein sormi jossain kuvan nurkassa myös. 😂
PoistaOi, täähän oli hauska haaste, pitääpä harkita, jos itsekkin moiseen tarttuisi! Ja noi meidän haavekohteet, joissa ei ole vielä tullut käytyä on kyllä ihan samat ja tuo väsymys, huono sää ja varsinkin se nälkäisenä ruuan etsiminen pilaa kyllä herkästi päivän tai ainakin sen hetken!
VastaaPoistaTartu ihmeessä, tätä oli hauska kirjoittaa! Nälkäisenä ruuan etsiminen on kyllä juuri sellaista, ettei osaa päättää mihin menee, vaikka fiksuinta olisi mennä vaan jonnekin ja syödä. 🤗
PoistaOlipas hauska haaste! Tuo ravintolan etsiminen nälkäisenä on kyllä jotain, mitä erityisesti vihaan matkoilla.. olenkin nykyään ruvennut tekemään niin, että selvitän etukäteen paikan, missä aion esim. syödä lounasta tai illallista. Vegaanina matkustaessa on muutenkin järkevää tehdä etukäteisselvitystä, ettei päädy nälkäisenä syömään salaattia tai ranskalaisia, kun ei ravintolan listalta löyty muuta kasvissyöjille.
VastaaPoistaKiva kuulla, kannattaa osallistua! Sama täällä, nälkäisenä on aina niin päättämätön, että ei meinaa osaa valita mihin haluaa mennä syömään ja sit harmittaa jos näkee myöhemmin jonkun paljon paremman paikan. :) Mut joo, etukäteisselvittelyllä varmistaa kyllä, että päätyy kivaan paikkaan.
VastaaPoistaKivoja näkökulmia!
VastaaPoistaKiitos! Kiva kun jätit kommentin!
Poista"Ravintolan etsiminen nälkäisenä". Tämä. Nälkäkiukkuni saa myös matkakumppanini kiukkuisiksi ja siksi yritän etsiä vaihtoehdot valmiiksi hotellilla/majoituksessa päivää ja iltaa varten. Tähänkin tuhrautuu tosin joskus niin paljon aikaa, että matkaseura hermostuu siitäkin. :D
VastaaPoistaKuulostaa erittäin tutulta! Mieliala muuttuu heti, kun on nälkä eikä siihen kyllä auta mikään muu kuin ruoka. :) Hyvä idea katella vaihtoehtoja vähän etukäteen! Vaikka olis kuinka nälkäinen, niin haluis kuitenkin mennä mukavaan ravintolaan eikä vaan ekaan vastaantulevaan. :)
Poista