REVAL CAFE RÄVALA - VALOISA JA MODERNI KETJUKAHVILA TALLINNASSA


Toinen kahvilasuositus viikon sisällä - minkäs teet, kun Tallinnassa on niin paljon huippuja kahviloita. Olen kirjoittanut aiemminkin Reval Cafe -nimisestä virolaisesta kahvilaketjusta, sillä tämän ketjun kahviloista on syytä kirjoittaa aina, kun niissä käy. Olen käynyt kolmessa tai neljässä paikassa ja niiden kaikkien sisustus on ollut täysin erilainen. Siinä missä yksi on valoisa, keltainen ja skandinaavinen, toinen on tumma, samenttinen ja kiehtova. Kahvilat tunnistaa samaksi ketjuksi logon ja hyvällä tuurilla kahvikuppien ansiosta.

Päädyin Rävala-nimiseen kahvilaan vahingossa, enkä ollut lukenut kokemuksia tai kuullut kahvilasta aikaisemmin. Olin menossa toiseen paikkaan, mutta se oli kiinni lauantaina. Olin kiinnittänyt huomiota Rävalan keltaisiin tuoleihin ja avaraan huonekorkeuteen kävellessäni sen ohi, joten lopulta olin innoissani, että pääsin testamaan herkullisen kuuloista aamupalamenuta näkemistäni korkeaselkäisistä nojatuoleista.



Missä? Kahvila sijaitsee osoitteessa Rävala pst 3, joka on tavallaan Viru-keskuksen takana ja Solar Centerin sivustalla, ehkä hieman syrjässä tai ei ainakaan tyypillisimmän turistireitin varrella, mutta kuitenkin todella lähellä. Kahvila on käytännössä Radisson Blu Sky -hotellin vieressä, joka on tunnettu upeista maisemistaan 24. kerroksen loungesta. Hyvä vaihtoehto on käydä kahvilla tai kevyellä aamiaisella Reval Cafessa ja siirtyä viinilasilliselle viereiseen hotelliin.  






Mitä? Kahvilan menu muodostuu luonnollisesti erilaisten kahvien ja muiden juomien ympärille sekä tarjolla on niin ruokaisampia vaihtoehtoja kuin makeita kakkupaloja. Peruskahvi ja herkullinen tomaatti-mozzarellamunakas maksoivat yhteenä noin seitsemän euroa. Gluteenittomia vaihtoehtoja oi hyvin tarjolla. Nettisivujen mukaan kahvila sopii hyvin aamiaisiin, liikelounaisiin ja iltatapaamisiin. Tämä pitänee paikkansa, sillä puolenpäivän aikaan siellä oli niin liikemiehiä puvuissaan kuin vähemmän muodollisia kaveriporukoita. Yläkerrassa on pieni leikkinurkkaus myös lapsille.




Suosittelenko? No todellakin! Jos kaipaat maittavaa aamupalaa tai kevyttä lounasta sekä arvostat hyvällä maulla sisustettua ja kodikasta ympäristöä, tulet varmasti ihastumaan paikkaan. Jos et pidä ketjukahviloista syystä tai toisesta, silloin tämä ei ole sinun paikkasi. Olin paikalla todella rauhalliseen aikaan, joten sain valita parhaan pöydän ikkunan vierestä. Maisemat ovat suoraan autotielle tai rakennustyömaalle, joten täyttä hyötyä valtavista ikkunoista ei toki saa. Parasta Rävalassa oli kodikas tunnelma, avara huonekorkeus, pirteä keltainen tehosteväri ja tietenkin itse ruoka ja kahvi.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.