SLIDER

I DON'T NEED THERAPY, I JUST NEED TO GO TO GREECE

Kuva: Pixabay

Otsikko kertoo kaiken olennaisen - tänä kesänä mennään Kreikkaan! Varasin ystäväni kanssa viikon valmismatkan Egeanmeren kaakkoisosassa sijaitsevalle Karpathoksen saarelle. En tiennyt saaresta yhtään mitään, mutta muutaman päivän ahkeran googlailun aikana sain selville, että saarella on loistavaa ruokaa, edullinen hintataso ja aito kreikkalainen tunnelma. Ennakkotietojen perusteella saari vetää puoleensa erityisesti eläkeläisiä ja lapsiperheitä, mutta eiköhän sinne pari kolmekymppistä kaverustakin mahdu. 

Miksi Kreikka? Siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole koskaan käynyt siellä. Olen kyllä kiertänyt kaikki mahdolliset maat Kreikan pohjoispuolella, mutta jostain syystä en ole koskaan eksynyt Kreikkaan asti. Olen kuullut maasta ja varsinkin sen saarista paljon positiivista, siis ystäviltäni, en niinkään uutisista, joten odotan innolla turkoosia merivettä, kolmenkymmenen asteen helteitä ja kreikkalaista salaattia. Valitsin valmismatkan, jotta voin mahdollisimman vaivattomasti siirtyä omalta kotioveltani hotellin uima-altaalle. Opiskeluaikoina matkat järjestettiin itse ja vielä mahdollisimman vaikeasti ja halvalla, mutta iän myötä helppous on nostanut asemiaan tärkeysjärjestyksessä.

Milloin matkaan? Reissu ajoittuu heinäkuun viimeiselle viikolle. Sitä ennen kirjoittelen tänne matkavalmisteluihin ja yleisesti matkailuun liittyviä juttuja, joista toivottavasti on iloa ja hyötyä myös sinulle. Sinänsä koomista, että olen matkustanut noin 40 maassa ja viettänyt hyvinkin eksoottisia viikkoja ja kuukausia erilaisissa ympäristöissä, mutta julkinen matkablolgi saa alkunsa viikon pakettimatkasta turistikohteeseen. Nähtävästi olen aliarvioinut valmismatkan vaikutuksia ihan turhaan. Aiheeseen liittyviä kuvia minulla ei luonnollisesti ole tässä  vaiheessa, mutta merkitsen kuvien alapuolelle, mistä olen ne ottanut ja mahdollisesti vaihdan omiin reissun jälkeen.

Todella hienoa, että vierailit blogissani - toivottavasti nähdään taas pian uudestaan!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Elina Marjaana • Theme by Maira G.