TAIDEMATKAILIJAN KAPKAUPUNKI - NYKYTAIDETTA VANHASSA VILJASIILOSSA


Pidätkö nykytaiteesta? Hienoa, siinä tapauksessa syyskuussa 2017 avattu Zeitz Museum of Contemporary Art Africa (Zeitz-Mocaa) on sinun paikkasi Kapkaupungissa. V&A Waterfrontin Silo Districtillä sijaitseva nykytaiteen museo on Afrikan suurin omalla alallaan. Jos kuitenkin olet kuin minä, eikä nykytaide herätä suurta tai edes kovin pientä intohimoa, kannattaa käydä nauttimassa upeasta, aiemmin viljasiilona toimineesta rakennuksesta tai vaikka istua kahvilla tai drinkeillä sen viihtyisässä yläkerrassa. Pilvisen ja sateisen sään takia päädyin myös museoon, mutta viihdyin siellä vain pienen hetken.






Museon parasta antia on itse rakennus.

Museorakennus on valtavan kokoinen ja sen sata galleriaa sijoittuu yhdeksään kerrokseen. Ylhäältä on huikeat näkymät aina Pöytävuorelle asti. Museon lisäksi rakennuksessa on luksushotelli ja useampi paikka hyvästä ruoasta ja juomasta nauttimiseen. Yläkerran baari oli suosittu illanviettopaikka ja sieltä sai herkullisen näköisiä drinkkejä. Hotelli puolestaan näyttää kuvien perusteella upealta, joten jos budjetti antaa myöten, sitä kannattaa pitää varteenotettavana majoitusvaihtoehtona.

Jo pelkkä ajatus vanhan viljasiilon muuntamisesta museoksi on kutkuttava. Ihmisen osaaminen ja kädenjälki näkyvät niin isoissa linjoissa kuin pienissä yksityiskohdissa. Museon nettisivuilta voi käydä kurkistamassa mitä näyttelyjä siellä on kulloinkin menossa, mutta marraskuussa ihmettelimme niin valokuvataidetta kuin eläinten ruhoista tehtyä presentaatiota. Valitettavasti minusta ei tullut nykytaiteen ystävää, mutta rakennuksesta pidin todella paljon. Sinertävät lasi-ikkunat tekivät siitä persoonallisen ja mielenkiintoisen.




Jos olet kiinnostunut nykytaiteesta, osallistu opastetulle kierrokselle.

Pakko tunnustaa. Karkasin opastetulta kierrokselta jo museon toisessa kerroksessa - liian monta olisi ollut vielä jäljellä. Kiersin omatoimisesti hetken, mutta melko pian päädyin ihastelemaan rakennuksen korkeaa sisääntuloaulaa. Se oli hieno ja vaikuttava, tosin myös melko tummanpuhuva. Kattoterassillakin oli kiva käydä, mutta siellä ihailin enemmän maisemia kuin taidetta. Mulla on nykytaiteen kanssa vakavia haasteita ymmärryksessä - en näe hienoja merkityksiä ja ulottuvuuksia, vaan otan turhan konkreettisesti sen, mitä edessäni on.

Opastettu kierros ei ollut huono, päinvastoin. Oppaalla oli paljon tietoa ja hyvä ote hommaan, joten kierrokselle kannattaa osallistua, jos haluaa tietää lisää museosta, sen arkkitehtuurista ja näyttelyistä. Omalla kohdallani keskeyttämisen aiheutti yleinen kiinnostuksenpuute nykytaidetta kohtaan. Olin odottanut kivaa päivää Pöytävuoren huipulla, mutta päätynyt museoon vesisateen ja kovan tuulen vuoksi. Suomen marraskuusta paenneena mieltäni olisi lämmittänyt huomattavasti enemmän auringonpaiste kuin nykytaide.






Kannattaako maksaa 180 randin pääsymaksu?

Koin pienen järkytyksen sisäänkäynnillä, kun tajusin museon maksavan noin 12 euroa. Ei sillä, että se olisi suuri summa, mutta Kapkaupungissa sillä saa paljon muutakin. Olisin varmasti saanut rahoilleni enemmän vastinetta yläkerran ravintolassa tai kahvilassa, jossa kävinkin toisena päivänä nauttimassa cappuccinon upean näköalan saattelemana. Ulkona satoi vettä ja oli tuulista, joten päätin mennä museoon, kun en sillä hetkellä keksinyt muutakaan uutta paikkaa läheltä.

Vastauksena otsikon kysymykseen, kyllä, joidenkin kannattaa maksaa pääsymaksu. Suosittelen museota niille, jotka ovat kiinnostuneita nykytaiteesta ja haluavat nähdä sitä afrikkalaisessa kontekstissa. Museon yhdeksään kerrokseen mahtuu todella paljon kaikenlaista ja käsittääkseni sinne on pyritty kokoamaan mahdollisimman monipuolisesti niin afrikkalaisten kuin diasporassa elävien afrikkalaisten taidetta. Muille en osaa suositella paikkaa edes upean rakennuksen takia, sillä sisäänpääsymaksu on vähän liikaa yhdestä upeasta aulasta, etenkin Kapkaupungin kaltaisessa kiinnostavassa kaupungissa. Rakennuksesta saa riittävän hyvän kuvan ulkopuolelta tai vaikka tuolla yläkerran baarissa istuessa.

Käytkö museoissa matkoilla? Mikä on ollut suosikkisi tai mistä vähemmän kokeneen museokävijän kannattaisi aloittaa?

8 kommenttia

  1. Onpa hieno rakennus ja sisältäkin näyttää löytyvän kaikenlaista kiinnostavaa. Kyllä tuonne voisi mennä muulloinkin kuin sadepäivänä :-) 9 kerrosta nykytaidetta voi tosin olla liian suuri kerta-annos siitä kiinnostuneellekin. Vaatii jo aikamoista intohimoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennus oli kyllä hieno ja vaikuttava, etenkin tuo korkea aula, ja myös tosi erikoinen omalla tavallaan. En ole vastaavaa nähnyt ennen. Joo, aika kiinnostunut saa olla, jos jaksaa kiertää koko paikan. :)

      Poista
  2. Kapkaupunki kiinnostaa, joten päädyin lukemaan postauksen. Olen vähän samoilla linjoilla kanssasi nykytaiteesta, paljon mieluummin ihastelen vanhaa "perinteistä" satoja vuosia vanhoja tauluja ja patsaita. Päädyinkin selailemaan muita Kapkaupungista kertovia postauksia, ja voi että, miten kuume kasvoi! Luonto näyttää huikaisevan hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että päädyit lukemaan ja eksyit vähän muuallekin! :) Kapkaupunki on todella upea paikka ja luonto on kerrassaan ihastuttava. Sen takia varmaan monia asia, joka olisi kiva jossain muussa kaupungissa, ei päässyt oikeuksiinsa täällä. Kannattaa ehdottomasti käydä, suosittelen!

      Poista
  3. Kapkaupunki on kyllä upea paikka! Tuolla en ole itse käynyt, jos nyt menisin Kapkaupunkiin uudestaan, niin menisin todennäköisesti käymään. Nykytaide tallaisissa ympäristöissä kiinnostaa aina :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että siellä on nykytaiteen ystäviä. Mä olen todella huono käymään missään museoissa, mutta tässä oli se hyvä puoli, että rakennus oli todella upea ja erikoinen, joten siinä riitti hetkeksi ihmettelemistä.

      Poista
  4. Luonto ja maisemat edellä ollaan lähdössä loppukevään Kapkaupungin reissulle, mutta laitan tämän paikan muistiin, jos välillä kaipaa enemmän kultturellia menoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, luonto ja maisemat menivät edelle, mutta tämä on varmasti monille käymisenarvoinen paikka ainakin huonolla säällä tai miksei myös muuten. :)

      Poista

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.