MATKAVUOSI 2019 - LUONNOSSA LIIKKUMISTA JA TUTTUJA KOHTEITA




Matkavuosi 2019 on kaukana takana ja sen voisi viimein summata yhteen yhdellä sanalla – suunnittelematon. Välillä suunnittelematon tarkoittaa samaa kuin ihanat ja spontaanit seikkailut, mutta viime vuonna se johti lähinnä siihen, etten tehnyt oikein mitään kovin ihmeellistä. Kun käyn läpi menneen vuoden matkoja, huomaan käyneeni samoissa paikoissa useita kertoja. Kolme kertaa Tallinnassa ja Tukholmassa, kaksi kertaa Ylläksellä ja Mosambikissa. Kertokaa ihmeessä, jos maailmassa on muitakin käymisenarvoisia paikkoja.

Vaikka viime vuosi ei ollut elämäni huikein matkavuosi, siihen mahtui kuitenkin useita yksittäisiä hetkiä, joita muistelen lämmöllä vielä pitkään. Hiihdin, vaelsin ja pyöräilin Ylläksellä. Ihastelin Puolan Tatravuorten jylhiä huippuja ja laaksoja. Tein elämäni toisen omatoimisen safarin Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa. Matkavuoden teemana oli selkeästi luonnossa liikkuminen ja rauhoittuminen. Valitettavasti suunnittelemattomuus näkyi myös blogin puolella pitkinä taukoina ja epäsäännöllisenä postaustahtina.

Onneksi matkavuosi sai uutta potkua syksyllä niin loman kuin opintovapaan muodossa. Tein kaksi viikonpituista matkaa ja loppuvuonna suuntasin pidemmäksi aikaa Mosambikin pääkaupunkiin Maputoon. Tulevalta matkavuodelta toivon vähän enemmän kuin edeltäjältänsä, mutta sitä ennen kuukausikohtainen yhteenveto vuodesta 2019.

Maaliskuu - Nürnberg, Tukholma ja Ylläs

Matkavuosi käynnistyi virallisesti maaliskuussa, jolloin tein kaksi lyhyttä matkaa saman viikon aikana. Ensin olin työmatkalla Saksan Nürnbergissä ja sen jälkeen vapaa-ajan matkalla Tukholmassa. Nürnberg ei näyttänyt parhaita puoliaan, sillä sää oli sateinen ja vietin suurimman osan ajasta sisällä. Työmatkana matka oli kuitenkin oikein onnistunut ja sen lisäksi toin kotiin kilokaupalla saksalaista luonnonkosmetiikkaa. Vain viikko näiden matkojen jälkeen olin jo hiihtämässä Ylläksen lumisilla laduilla. Päivät kuluivat ulkona ja illat saunassa ja ruokapöydän ääressä.





Huhtikuu - Tallinna ja Tukholma

Suunnittelemattomuudesta kertoo hyvin se, että myös huhtikuussa oli kaksi matkaa samalla viikolla. Tällä kertaa olin pari yötä Tallinnassa ja pari yötä Tukholmassa. Keväinen Tallinna näytti parastaan, sillä lämpötila kohosi kahteenkymmeneen ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tutustuin kaupunkiin ensimmäisen kerran pyörällä ja se oli oikein näppärää lukuun ottamatta Vanhankaupungin mukulakivikatuja. Tallinna on myös siitä loistava lähikohde, että sieltä löytyy aina uusia kahviloita ja ravintoloita. Päivä Tukholmassa -risteily piti sisällään rentoa ajanviettoa, herkuttelua ja perusnähtävyyksiä Tukholmassa.



Kesäkuu - Tallinna

Kesän ensimmäinen matka vei jälleen Tallinnaan, tällä kertaa tosin vain päiväksi. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa Telliskiven alueella, päiväkahvit kaupungin vanhimmassa kahvilassa sekä muutamien tuttujen kauppojen kiertelyä.

Heinäkuu - Mosambik ja Etelä-Afrikka

Muutaman viikon kesäloma kului Mosambikin pääkaupungissa Maputossa sekä sen lähialueilla. Kävin kahdella tuulisella, mutta muutoin hyvin rauhallisella rannalla Macanetassa ja Ponta do Ourossa. Vietin myös päivän Etelä-Afrikan puolella Krugerin kansallispuistossa. Maputosta on rajalle matkaa vain pari tuntia, joten kirahvit, seeprat ja leijonat eivät ole kaukana. Kiersimme puistoa noin viisi tuntia omalla autolla ja näimme leijonaa lukuun ottamatta kaikki suosikkieläimeni. Lounastauko pidettiin Lower Sabie Rest Campissa, jonka ravintola tarjosi useita gluteenittomia vaihtoehtoja huikeissa maisemissa.




Syyskuu - Ylläs ja Tallinna

Elämäni ensimmäinen ruskamatka suuntautui syyskuussa Ylläkselle. Patikoin ja pyöräilin viisi erilaista reittiä keltaisen ja punaisen sävyttämässä ympäristössä. Särkitunturille oli helppo kävellä ja sieltä avautui upea maisema aina Ruotsin puolelle. Pirunkuru puolestaan haastoi kapuamaan kivikkoisessa ylämäessä. Yhden kokemuksen perusteella uskallan suositella ruska-ajan matkailua kaikille, joille se on työn ja muun arjen puolesta mahdollista. Syyskuuhun mahtui vielä päivän pyrähdys Tallinnaan, jossa herkuttelin neljässä kahvilassa ja valokuvasin. Tämä oli vuoden ainoa soolomatka, vaikka blogista ja Instagramista saanee helposti sen kuvan, että olen aina yksin. Vaikka ihmiset puuttuvat kuvistani, en yleensä kuitenkaan matkusta yksin.





Lokakuu - Tatravuoret ja Krakova

Yksi vuoden parhaimmista matkoista oli lokakuussa. Puolan Tatravuorille vievä tapahtumaketju sai alkunsa, kun hoksasimme siskojeni kanssa, että meillä on yhteinen lomaviikko. Syyslomaviikon hinnat olivat karanneet käsistä, mutta onneksi löysimme kohtuuhintaiset lennot Krakovaan. Kohde yllätti meidät todella positiivisesti. Patikoimme päivät vuoristossa tai laaksossa ja tähyilimme reiluun pariin kilometriin kohoavia vuorenhuippuja. Raskain vaelluspäivä vei pitkän nousun jälkeen kauniiseen laaksoon ja järvelle. Viimeisen vuorokauden vietimme historiallisessa Krakovassa. Söimme muun muassa todella hyvää puolalaista ruokaa viihtyisässä ravintolassa.





Joulukuu - Tukholma ja Maputo

Vuoden viimeinen kuukausi vei pikaisesti tärkeälle matkalla Tukholmaan. Varasin lennot Mosambikiin vain pari viikkoa ennen lähtöä, joten jouduin hakemaan viisumin henkilökohtaisesti Mosambikin Tukholman suurlähetystöstä. Maputon lentokentältä saa 30 päivän on arrival -viisumin, mutta pidempi viisumi täytyy hakea etukäteen. Postin lakon ja pikaisen aikataulun vuoksi passin lähettäminen postin kautta ei onnistunut. Lensin aamulennolla Tukholmaan, otin junan kentältä lähetystöön ja puolenpäivän aikaan viisumi oli jo passissa. Samalla reissulla näin kaupungissa asuvaa ystävääni ja tulin hänen kanssaan laivalla takaisin. Joulukuun kaksi viimeistä viikkoa olinkin jo Mosambikissa.

* * *
Käy katsomassa lisää kuvia Instassa.

16 kommenttia

  1. Minulle käy juurikin samoin, eli jos en suunnittele, ei tule tehtyä oikein mitään erikoista. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta suurimmat unelmat on kyllä toteutuneet juurikin niin, että on haave ja sitten sen vaan päättää toteuttaa.
    Mutta toisaalta matkavuosia tulee kyllä lisääkin, ja tutuissakin kohteissa tosiaankin on oma viehätyksensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa ja usein isojen (matka)unelmien toteuttamista varten täytyy jonkin verran valmistautua, joten suunnitelmallisuus on oikein hyvä asua. Tämä oli tällainen vuosi tällä kertaa ja tosiaan upeitakin hetkiä mahtui joukkoon, useitakin. :)

      Poista
  2. Mulla oli/on ollut hieman samanlainen teema eli luonnossa liikkuminen ja rentoutuminen. Olen ehkä hieman jopa koukuttunut patikointiin :D

    Mutta tosiaan, suunnitelmallisuutta tarvitaan täälläkin. Muuten jää paikat ja asiat kokematta.

    Saanko udella, minkälainen kuvauskalusto sulla kulkee reissuilla mukana?

    Eveliina / Reissukuume

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, luonnossa patikointi on koukuttanut viime vuosina todella paljon. Vielä kymmenen vuotta sitten kiertelin enemmän kaupunkeja, nyt sitten luontokohteita. :) Mulla on mukana ihan vaan puhelin (Huawei P10), jolla on otettu noin puolet näistä kuvista ja sitten kamerana Olympus OM-D E-M10 (ostettu v. 2015), jossa objektiivina ihan vaan mukana tullut objektiivi. Välineet ei siis sen ihmeellisemmät. Ostin uuden objektiivin, mutta en ole vielä juurikaan ottanut sillä kuvia.:) Kuvia muokkaan Lightroomissa tai Snapseedissä.

      Poista
  3. Mukavastihan olet päässyt reissaamaan, vaikkakin useamman kerran samoihin kohteisiin :D Toisaalta tuttu kohde on sellainen, että ylimääräinen sähläys jää pois kun jotain ennalta jo tietää tarkalleenkin. Tuo Tatravuoret on kiinnostanut aiemminkin, se kyllä pitää Puolassa käydä kokemassa joskus. Patikointi siellä kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet kyllä oikeassa, että tutussa kohteessa on usein monin tavoin helpompaa ja stressittömämpää olla ja liikkua. Harvassa paikassa on tullut oltua niin pitkään, että sieltä ei myöskään enää löytäisi mitään uutta. Tatravuosia voin suositella lämpimästi. Suhteellisen helppo päästä perille, vaellusreitit on merkitty selkeästi ja samaan lomaan voi yhdistää vaikka pienen palan Krakovaa.

      Poista
  4. Paljon olet saanut tehdä upeita matkoja vaikkei niin suunniteltua olisikaan ollut!
    Tunnistan itsekin tuon, että vaikka toki uusiakin kohteita tulee matkusteltua, niin kyllä säännöllisesti tulee palattua niihin omiin lempparikohteisiin, kuten taas tänä vuonna useampiin Usan kansallispuistoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, USA:n kansallispuistot ovat varmasti loistava kohde toistuvalle matkailulle! Olen nähnyt Jenkeissä lähinnä kaupunkeja, mutta luontomatkailu siellä olisi varmasti todella mieleistä.

      Poista
  5. Rentouttavaa lukea tätä, niin paljon kaunista luontoa eikä liikaa kaikkea. :) Olemme itsekin Puolaan matkaamassa tänä vuonna, joten pistin heti nuo Tatravuoret muistiin korvan taakse, sen verran upean näköistä! Kiitos siis vinkistä näin samalla. Hyvää alkanutta uutta matkavuotta, kauniita kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kannattaa ehdottomasti pitää Tatravuoret mielessä, jos luontomatkailu Puolassa kiinnostaa. Kaunis kohde ja ihan liian vähän esillä. :)

      Poista
  6. Suunnittelemattomuus on joskus hyvästä, se jättää tilaa extempore reissuille. Toki siinä usein ainakin itselleni käy niin, että sitten ei tule mentyä oikein minnekään. :) Mutta kivoja kohteita mahtui sinun vuoteen. Tallinna on kyllä mukavan helppo kohde käydä, juurikin vaikka silloin kun ei ole suunnitellut mitään kummempaa ja sitten tulee yllättävä tarve lähteä jonnekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, viime vuonna se vain näytti johtavan enemmän tekemättömyyteen ja siihen ettei sitten oikein lähtenyt mihinkään. Puolan Tatrat ja Etelä-Afrikan safaripäivä olivat kyllä huikeita kohokohtia ja itse asiassa Suomen luonnossakin tuli liikuttua aika paljon eri vuodenaikoina, mikä oli mukavan rentouttavaa. :)

      Poista
  7. Olihan tossa kuitenkin ihan mukavasti reissuja ilman sen suurempaa suunnittelua :) Mä tykästyin myös Puolaan syyskuisella reissullani. En osannut odottaa oikein mitään Krakovaltakaan, mutta se yllätti positiivisesti. Ajelin bussilla Slovakiaan noiden Tatravuorten läpi, ja ne oli tosi upeat! Olis tehnyt mieli jäädä vaeltamaan sinne, joten ehkä tulee vielä palattua takaisin joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa seuraavalla kerralla hypätä bussista pois Tatravuorten kohdalla. :) Mäkin tykkäsin Krakovasti. Muistutti jonkin verran Tallinnaa, mutta isommassa mittakaavassa tietenkin. Sinne olisi kiva mennä joskus ihan ajan kanssa. :)

      Poista
  8. Todella mukavia kohteita niin läheltä kuin kaukaa. Oikein mielenkiintoinen reissuvuosi on ollut takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Monia ikimuistoisia hetkiä mahtui vuoteen, vaikka ennakkoon eikä vuoden varrella ollut kovin hyvin tiedossa ja suunniteltuna, että mihinkäs sitä sitten seuraavaksi lähtisi. :)

      Poista

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.