10 MATKAKUVAA JA TARINAT NIIDEN TAKANA -HAASTE

Monissa matkablogeissa kiertää haaste, jossa julkaistaan matkakuva ja tarina kymmenestä alla olevasta aiheesta. On ollut ihana ruokkia omaa matkailuintoa muiden kuvilla ja tarinoilla sekä saada uusia ideoita tuleville reissuille muun muassa blogeista Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa, Lentopelko, Matkalla lähelle ja kauas sekä Where to next?. Olen viime aikoina käynyt läpi vanhoja reissukuvia lähinnä parin viikon takaista 39+1 maata, joissa olen käynyt -postausta varten, joten tämän haasteen ajoitus oli enemmän kuin sopiva. 

1. Kuva lentokoneen siivestä

Kahden vuoden reissutauko päättyi onnellisissa ja innokkaissa tunnelmissa heinäkuussa Kreikan Karpathoksella. Katselin ihmeissäni ulos lentokoneen ikkunasta ja hoin mielessäni, miten ihanalta alhaalla näyttää. Tämä ja muut Karpathoksen kuvat ovat ensimmäisiä, joissa käytin hashtageja Instagramissa. Olin etsinyt kuvia saaresta niiden avulla, joten ajattelen, että omista kuvistani voisi olla hyötyä reissupäätöstä pohtivalle. Joko ne innostaisivat lähtemään tai sitten tulisi tunne, ettei tuo ainakaan ole minua varten. Air Baltic jakoi kuvan omalla tilillään, mikä oli kokemattomalle hashtagien käyttäjälle hämmentävää.


2. Paras vahingossa onnistunut otos

Kun etsin sopivaa kuvaa Wienistä parin viikon takaiseen postaukseeni, olin menettää toivoni. Matkasta oli todella pitkä aika, eikä mulla ollut sieltä kovin montaa kuvaa, ainakaan itseni ottamia. Tässä kuvassa korostuu  kevyen kuvanmuokkauksen ihanuus, alkuperäinen kuva oli huomattavasti synkempi ja pimeämpi, itse asiassa todella ruma. Kuvaushetkestä on reilusti yli kymmenen vuotta, enkä muista tarkasti hetkeä, jolloin se on otettu, mutta epäilen sen olleen ensimmäisenä aamuna eli uudenvuodenaattona heti sen jälkeen, kun olin saapunut kaupunkiin yöjunalla Prahasta. 


3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Tämän kuvan ei ehkä pitäisi saada hyvälle tuulelle, ei ainakaan jos omistaa tuon oikeanpuoleisen punaisen auton ja lähtee ensimmäisenä aamulla töihin, mutta jostain syystä en voi olla hymyilemättä tälle tilanteelle. Kuva on kolmen vuoden takaa Mosambikin pääkaupungista Maputosta ja lyhytaikaisen eli noin vuorokauden mittaisen asuntomme parvekkeelta. Harmi, etten ollut näkemässä, miten autot ovat löytäneet tiensä ulos parkkipaikalta. Ja kyllä, myös nuo keskellä olevat autot ovat parkissa, eivät lähdössä pois.


4. Luontokuva

Rakastan luontoa ja luontokuvia. On kuitenkin yksi paikka, jossa olen käynyt, jonka luonto oli niin karua ja osittain ihmisen tuhoamaa, etten voinut olla järkyttymättä. Tämä kuva on Bijoliyasta, Pohjois-Intian Rajasthanin osavaltiossa sijaitsevasta kylästä noin kuuden vuoden takaa. Olemme matkalla paikalliseen yhteisöön keskustelemaan kylän kehityksestä. Paikka on täynnä louhittua kiveä ja keltaista kivipölyä, sitä on aivan kaikkialla kymmenien ja kymmenien kilometrien matkalla. Paikalliset asuvat kaiken tämän keskellä samasta kivestä rakennetuista taloissa ja hökkeleissä. Kuvassa näkyvä vihreys oli harvinaista herkkua ja se antaa itse asiassa astetta paremman vaikutelman paikasta.


5. Kuva yläilmoista

Mun korkeanpaikankammon herääminen vaatii kolme asiaa: olen ulkoilmassa, kiipeän ylöspäin ja näen liian hyvin suoraan alas. Pelko on estänyt vain yhden kerran toimimasta, muilla kerroilla menen määrätietoisesti, mutta hitaasti ja lukuisten taukojen saattelemana eteenpäin. Kun saan hetken hengähtää tietyssä korkeudessa, pelontunne vähenee ja pystyn jatkamaan matkaa. Tämä lokakuinen kuva on Oslosta, tarkemmin Holmenkollenin mäkihyppytornin huipulta. Kiipeäminen portaita pitkin oli vaikeaa, mutta hissi ja itse näköalatasanne eivät pelottaneet yhtä paljon.


6. Postikorttimaisema

Tämä on paha, eihän mulla ole yhtään postikorttimaisemaksi sopivaa kuvaa. Valitsin lopulta nämä ihanat Bouders Beachin afrikanpingviinit, sillä vaikka itse kuva ei olisi postikorttimaisema, pingviinit kyllä ovat. Tämä suloinen, mutta valitettavan uhanalainen pingviinilaji ihastuttaa ja riemastuttaa matkailijoita muun muassa Etelä-Afrikan rannikolla. Pysähdyimme tervehtimään heitä matkalla Hyväntoivonniemelle. Kyseessä oli valmis ryhmämatka, joten meillä oli noin tunti aikaa kävellä parkkipaikalta pingviinien luo ja takaisin sekä ottaa valokuvia ja ihailla maisemia. Ranta on todella kaunis ja pingviinit herttaisia, kuten kuvasta näkyy.



7. Kuva matkaseurasta

Olen matkustanut yksin, kaksin, pienessä porukassa ja isossa ryhmässä. Blogissa ei juuri näy kuvia minusta tai matkaseurasta, sillä täällä on tarkoitus keskittyä meidän sijasta maailmaan. Tässä viime keväänä otetussa kuvassa olen perheeni kanssa Saariselällä taittamassa hitaasti, mutta varmasti lumista tunturia. Tunnelma oli mieletön, suorastaan maaginen. Joka puolella oli niin valkoista, että tunturin ja taivaan rajan erottaminen oli mahdotonta. Latua ei ajoittain näkynyt missään, mutta onneksi latumerkit erottuivat hyvin. 


8. Fiilistelykuva palmun alla

Tunnelmasta toiseen. Näin ensimmäisen kerran palmuja Väli-Amerikassa alkuvuonna 2008. Tämä kuva on Caye Caulkerin saarelta Belizestä, jossa vietin viitisen päivää, niistä kaksi sängyssä erittäin pahoinvoivana. Siitä huolimatta nuo päivät ovat edelleen niitä, jotka saavat haaveilemaan uusista reissuista palmujen katveeseen. En ole varma, onko tämä kuva itseni vai matkaseurani ottama, sillä tuohon aikaan mulla oli tapana laittaa kaikki reissukuvat samaan kansioon. 


9. Hyvää huomenta -kuva

Hyvä aamu alkaa monipuolisella, herkullisella ja terveellisellä aamupalalla myös reissussa. Huoneistossa tai kuten tässä kuvassa, Airbnb:ssä, sellainen on loihdittava itse paikallisen lähikaupan antimista. Tässä nautitaan ensimmäistä aamupalaa Kapkaupungissa. Jogurttia, leipää, hedelmiä, pähkinöitä ja pannullinen etiopialaista kahvia, joka oli juuri tänä aamuna ihan liian vahvaa. Aamupalaa nautittiin hitaasti ja rauhallisesti ja sen lopussa myös yläkerrassa asuva emäntämme tuli tervehtimään.


10. Lempikaupunkini

Tämä on hankala. Ylipäänsä lempiasiat ovat hankalia, kun maailmassa on niin paljon kivaa, enkä yleensä laita asioita paremmuusjärjestykseen. Kuvassa oleva Tallinna on ehdottomasti yksi lähialueen lempikaupungeista. Se ei varmasti ole ykkönen koko maailman mittakaavassa, mutta melko hyvä siitä huolimatta. Olen käynyt Tallinnassa neljä kertaa tänä vuonna ja joka kerta löytänyt jotain uutta - uuden kahvilan, uuden alueen tai uutta ostettavaa. Tässä kuvassa olen varmasti kaikille tutuissa maisemissa, joissa poikkean ajoittain, en joka kerta. Tallinnassa käynti on lisääntynyt huomattavasti Helsinkiin muuton jälkeen.


* * *

Jos haluat osallistua haasteeseen omassa blogissasi, kopioi aiheet suoraan tästä. Olisi kiva lukea myös sinun kymmenen satunnaista tarinaa.

1. Kuva lentokoneen siivestä
2. Paras vahingossa onnistunut otos
3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle
4. Luontokuva
5. Kuva yläilmoista
6. Postikorttimaisema
7. Kuva matkaseurasta
8. Fiilistelykuva palmun alla
9. Hyvää huomenta -kuva
10. Lempikaupunkini

4 kommenttia

  1. Minulla on olo, että olen kommentoinut tätä juttua jo mutta uudelleen....tuo parkkikuva saa nauramaan. Tuolta perältä on ihan varmasti kiva lähteä! Ja entä tuo luontokuva. Kyllä me ihmiset olemme kaiken tuhon alku. Kivat kuvat ja tarinat niiden takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en ole ainakaan aiemmin saanut kommenttia hyväksyttäväksi, mutta nyt tuli, kiitos siitä! Joo, ei tuolle tilanteelle oikein voi olla nauramatta. :) Tuosta Bijoliyasta voisi kirjoittaa joskus enemmänkin. Harvoin pääsee näkemään vastaavaa ellei ole jotain muuta syytä, turisteja ei kyllä tuollaiseen hävitykseen viedä.

      Poista
  2. Hmm.. mulla on samanlainen olo. Ehkä en sitten tehnytkään kommenttia loppuun saakka. Hauskoja kuvia! Nuo pingviinit on niin söpöjä. Näitä haasteita on kyllä mukava lukea. Itsekin osallistuin seuraavalla postauksella http://www.paulagaston.com/viinilaaksonviemaa/10-matkakuvaa-vuosien-varrelta-2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä tosi ihastuttavia! Kiitti linkistä, olipa upea tuo vahingossa otettu otos. Sumu tai pilvet ei aina olekaan huono asia. :)

      Poista

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.