VUODEN 2018 TYKÄTYIMMÄT KUVAT INSTAGRAMISSA


Viime vuoden tykätyimmät kuvat vievät viiteen maahan - Etelä-Afrikkaan, Mosambikiin, Tanskaan, Kreikkaan ja Espanjaan. Hämmentävää, että oma suosikkini Portugal puuttuu listalta kokonaan. Ja Lanzarote! Yhdeksän tykätyimmän kuvan joukkoon mahtuu lähinnä vehreää luontoa, vaaleita rakennuksia ja pari lasia sangriaa. Nämä ovat myös loistavia valintoja tulevan kevään tai kesän matkoille. Ja mikä parasta, viisi viimeistä kuvaa on Andalusiasta ja ne kaikki voi nähdä samalla lomalla.

Vuonna 2018 olin aiempaa aktiivisempi Instassa. Myös seuraajamäärä kasvoi kolminkertaiseksi ja vuoden lopulla teitä oli yli 600. Kiitos, että olet ollut mukana matkassa, tykännyt kuvista ja jättänyt kommentteja! Minulle Instagram on ennen kaikkea paikka, jossa voin olla luova ja levittää hyvän mielen ja kauneuden sanomaa. Välillä se löytyy aivan läheltä oman kahvikupin ääreltä, välillä tulee mentyä kauemmaksi vaikka Etelä-Afrikan upeaan luontoon. Toivottavasti jatkamme yhteistä kuvamatkaa myös tänä vuonna ja kuulen sinusta vielä enemmän kuin aikaisemmin.

1. Etelä-Afrikka: Blyde River Canyon

Vuoden tykätyin kuva on tämä sinisävyinen maisema Blyde River Canyonilta Etelä-Afrikasta. Tämä on myös minun lemppareita, ei vain kauniin kuvan vuoksi, vaan siksi, että maisema oli vielä upeampi luonnossa. Oikealla avautuu Three Rondavelsin kolme huippua, vasemmalla ilmeisesti jotain vielä parempaa, kun katson sinne. Turistikohteeksi paikka oli rauhallinen. Blyde River Canyon oli ehdottomasti yksi vuoden vaikuttavimmista luontokohteista ja kasvatti edellisenä vuonna alkanutta rakkautta Etelä-Afrikkaan.


2. Mosambik: Maputo

Mosambikin pääkaupunki Maputo ei ole maailman suosituin matkakohde ja siihen on syynsä. Valmistauduin matkaan huolella, sillä olin käynyt kaupungissa kerran aikaisemmin ja tiesin, ettei nähtävyyksien kanssa iske runsaudenpula. Olin laatinut listan yksittäisistä rakennuksista, kahviloista ja maisemista, jotka näyttivät kauniilta kuvissa. Kaupungin keskustassa oleva pinkki rakennus oli listalla, mutta itse asiassa se tuli vastaan vahingossa. Kuva on tarkkaan rajattu, eikä siinä näy koko totuutta - pinkki osa on vain yksi osa isompaa kerrostalokokonaisuutta. Muistaakseni kuva on otettu puhelimella ja sitä on muokattu hyvin vapaalla kädellä. Väri on oikeasti lähempänä lohenpunaista.


3. Tanska: Kööpenhamina

Viime keväänä vietin pitkän viikonlopun Kööpenhaminassa ja se oli toinen kertani kaupungissa. Tämä kuva on otettu ensimmäisenä päivänä, kun tutustuimme Nyhavniin ja sen lähellä oleviin katuihin. Vuokrasimme pyörät kolmeksi päiväksi, minkä ansiosta näimme ison osan kaupunkia raikkaassa ulkoilmassa. Pyöräkaistat olivat leveitä ja ajokulttuuri kunnioittava, mutta etenkin viimeisenä päivänä tuuli yltyi melko kovaksi. Tätä kuvaa katsoessa tulee ikävä kevätpukeutumista.


4. Kreikka: Karpathos

Tämä kuva on vuodelta 2017. Lähes parin vuoden reissutauon jälkeen vietin viikon Kreikan Karpathoksella. Ihastuin saaren kauneuteen ja rauhallisuuteen. Jos muistan oikein, kuva on otettu matkalla Apella Beachille. Se on saaren tunnetuimpia rantoja ja valittu myös Euroopan kauneimmaksi. Ranta on melko pieni ja sen tuntumassa on vain muutamia palveluja. Parasta oli kuitenkin muutaman sadan metrin kävelymatka bussilta rantaan. Mitkä maisemat! Mikä vapaudentunne!



5. Espanja: Frigiliana

Jos saisin käydä vain yhdessä Etelä-Espanjan valkoisessa kylässä, valitsisin ehdottomasti Frigilianan. Kylä on kaunis, kiinnostava ja hyvin hoidettu. Sen valkeat kadut ovat täynnä värikkäitä yksityiskohtia, kuten tällaisia ovia. Frigiliana on siitä mielenkiintoinen, että sen muutamalla pääkadulla näkyy turisteja, mutta jo muutaman korttelin päässä olet paikallisten keskellä. Tässä kuvassa parasta on kaunis turkoosi väri ja ihana vaalea Vilan mekko. Taidankin hypätä suoraan kesävaatteisiin.


6. Espanja: Frigiliana

Tämä Frigilianan pienellä sivukadulla otettu kuva on suosikkini viime vuoden matkakuvista. Kävelimme pikkukaduilla ilman tarkkaa suunnitelmaa tai karttaa, kunnes poikkesimme vielä pienemmälle kadulle, jolla ei ollut sillä hetkellä muita ihmisiä. Muutaman askeleen jälkeen näimme upean punaisen kukkaloiston valkeaksi rapattua seinää vasten. Vietimme tässä pitkän tovin ihastellen ja kuvaten. Pelkään korkeita paikkoja tietyissä tilanteissa ja tämä osoittautui sellaiseksi, vaikka onnistuinkin keräämään rohkeuteni ja istumaan reunalle. Todellisuudessa kenen tahansa ilman pelkoa olisi ollut helppo istahtaa reunalle takakautta.


7. Espanja: Ronda

Toinen lempparini Andalusiassa on Ronda. Ihanaa, että sekin on mahtunut yhdeksän parhaan joukkoon! Tässä kuvassa nautimme sangriasta upeiden maisemien avautuessa eteemme. Olimme kiertäneet puoli kaupunkia, kunnes päätimme istua hetkeksi alas. Valitsimme paikan maisemien vuoksi. Jos joskus palaan Rondaan, haluan aivan ehdottomasti olla siellä yötä. Miten upealta auringonnousun täytyykään näyttää näissä maisemissa!


8. Espanja: Ronda

Tässä on Rondan upein ja kuvatuin kohta - Puente Nuevon silta. Se yhdistää kaupungin vanhan ja uuden puolen. Matka alas rotkoon on noin 120 metriä. Näyttää hurjalta niin kuvassa kuin luonnossa, miten lähellä reunaa rakennukset ovat. Ronda on keskellä kaunista, kumpuilevaa Andalusian luontoa ja sinne pääsee helposti junalla Malagasta. Matka kestää noin pari tuntia ja kulkee kauniin maalaismaiseman halki. Suosittelen laittamaan Rondan tulevien vuosien must see -listalle.



9. Espanja: Frigiliana

Hei taas Frigiliana - mukava nähdä sinut kolmannen kerran tällä listalla! Kuvilla ei aina onnistu välittämään todellista kuvaa kohteesta, mutta hienoa, että Frigiliana on vedonnut sinuun yhtä paljon kuin minuun siellä ollessani. Onhan nämä vaaleat, lähes unenomaiset kadut upeita vai mitä mieltä olet? Pienet yksityiskohdat, kuten ruskeat kukkaruukut, värikkäät ovet ja koristeelliset numerolaatat, antoivat ihastelun aihetta muuten valkeilla kaduilla.


* * *

Seuraathan jo Elina Marjaanaa Instagramissa? Sieltä löydät hurjasti lisää matkakuvia ja -inspiraatiota. Klikkaa @elinamarjaana ja nähdään Instassa!

2 kommenttia

  1. Hauskaa, että puolet kuvista näyttää olevan mun ottamia 🤭 Alkaahan meillä jo aika monta yhteistä reissua ollakin takana (ja edessä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Hyvin oot päässy top-listalle. Selvästi loistavaa kuvausseuraa mukana.☺️

      Poista

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.