12 KLASSIKKOA KÖÖPENHAMINASSA


Kööpenhamina on täynnä klassikoita, jotka kannattaa nähdä ensimmäisellä tai toisella kerralla, jos on käynyt kuten mulle - unohtanut ekalla kerralla näkemänsä. Kävin kaupungissa kymmenisen vuotta sitten ja palasin uudestaan viime vappuna. Muistiini palautui vain pari lyhyttä väläystä rautatieaseman läheisyydestä, joten suurimman osan ajasta tuntui kuin olisin ollut aivan uudessa paikassa. Kiersimme ison osan klassikoista, vaikka olin tosiaan nähnyt ne jo ekalla reissulla. Löytyykö suosikkisi näiden 12 joukosta vai onko se jotain ihan muuta?


1. Nyhavn

Aloitimme kaupunkikierroksen yhdestä klassisimmasta nähtävyydestä, Nyhavnista. Olet varmasti nähnyt tämän värikkäiden talojen reunustaman kanaalinlaidan ainakin postikortissa. Talot olivat kauniita ja ihmisiä oli hurjan paljon. Jätimme pyörät alueen laidalle ja kävelimme hetken vilkkaan ihmismassan keskellä. Samankaltaiseen fiilikseen pääsee myös rauhallisemmalla Christianshavnin alueella.




2. Amalienborgin linna

Amelienborgin linna on Tanskan kuningasperheen koti. Käytännössä se on neljästä palatsista muodostuva kokonaisuus, jonka keskellä on iso aukio ja aidattu hevospatsas. Jos viereinen Nyhavn on täynnä, niin täällä on ainakin tilaa liikkua. Oma suosikkini alueella on läheinen marmorikirkko, joka pilkottaa komeasti kadun päässä.




3. Tivoli

Maailman toiseksi vanhin tivoli on näkemisenarvoinen, vaikka ei viihtyisikään laitteissa. Kiersimme alueen melko ripeästi läpi, mutta sen jälkeen viihdyimme hyvän tovin penkeillä istuen viinilasi kädessä. Parasta oli nimenomaan tunnelmasta nauttiminen ja vanhojen yksityiskohtien ihmettely. Ihastuin arabivaikutteiseen rakennukseen, joka toivottaa tervetulleeksi heti sisäänkäynnin jälkeen. Tivolissa olisi varmasti tunnelmallista myös joulukaudella.



4. Pieni merenneito

Klassikko numero yksi! Kukapa ei rakastaisi tätä pientä patsasta merenrannalla. No, todellisuudessa olisin voinut jättää merenneidon väliin, sillä se ei ole kovin erityinen suurta mainetta ja suosittua satua lukuun ottamatta. Näistä kuvista huomaa hyvin, miten samasta tilanteesta voi saada kaksi täysin erilaista kuvaa. Toinen on rauhallinen ja seesteinen, toinen täynnä iloisesti poseeraavia turisteja.



5. Christiania

Vapaakaupunki Köpiksen parhaalla paikalla? Niinpä. Christiania on jotain todella erilaista ja eksoottista. Alueen sisällä ei saa valokuvata kuin erikseen mainituissa paikoissa, enkä yhtään ihmettele. Täytä aluetta eivät koske valtion säännöt ja pääkadulla kukoistaa monenlainen kauppa. Todellakin käymisen ja ihmettelyn arvoinen paikka.



6. Rundetaarn

Komea näköalatorni Köpiksen keskustassa, jossa on kauniin skandinaavisen maiseman lisäksi todella upea kävelymatka ylös huipulle. Pyöreän tornin sisällä on tasainen ylöspäin kiertävä ramppi ja sen jälkeen lyhyehköt portaat. Seinät ovat kauttaaltaan valkeat ja välillä voi istahtaa penkille tai ihastella maisemia ikkunasta. 

Lue lisää: Rundetaarn - Omaperäinen näköalatorni keskellä Kööpenhaminaa 




7. Christianshavn

Kuten aiemmin mainitsin, tässä kaupunginosassa pääset nauttimaan Nyhavnin kaltaisesta maisemasta omassa rauhassa. Viehättävällä alueella on kauniita rakennuksia ja kanaali, joka tuo oman tunnelma alueelle. Nähtävyyksistä tunnetuimpia ovat Vapahtajan kirkko, jonka hauskoja kierreportaita ja kultaista sävyä ihastelimme ohikulkumatkalla sekä Christianian vapaakaupunki. Christianshavn sopii ihan vain hengailuun tai kahvilassa istumiseen.



8. University of Copenhagen Botanical Garden

Paljon kehuja saanut kasvitieteellinen puutarha aivan kaupungin ytimessä ja vieläpä ilmainen sellainen - hurraa! Komea rakennus sijaitsee keskellä kaunista puutarhaa ja sen sisältä löytyy kostean kuuma viidakko, joka saa kameranlinssin sekunnissa sumeaksi. Kiipesimme valkeita koristeellisia metalliportaita ylös ja ihmettelimme vihreyttä latvojen tasolla kiertävällä tasanteella.



9. Superkilen

Hauskoista raidoistaan ja monikulttuurisesta tunnelmastaan tunnettu alue Norrebrossa. Kävimme ihmettelemässä ainoastaan mustavalkoisia viivoja asfaltissa, mutta olen ymmärtänyt, että samankaltaisia juttuja on lähettyvillä myös punaisella ja vihreällä. Tällä kummulla rajana on vain valokuvaajan mielikuvitus. Kannattaa tsekata #superkilen Instassa. 




10. Bispebjerg Kirkegård

Pyöräilimme loivaan ylämäkeen pelkästään vaaleanpunaiset kirsikankukat silmissä, mutta valitettavasti olimme paikalla liian myöhään. Paras kukkaloisto oli takanapäin, mutta onnistuimme ikuistamaan muutaman vaaleanpunaisen ja valkoisen oksan. Puistoa vastapäätä on iso kirkko, jonka sisätiloista olen kuullut kehuja, mutta me emme jaksaneet odottaa messun loppumista, vaan jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen.



11. Norrebro

Suosittu alue keskustan pohjoispuolella, joka tunnetaan erityisesti runsaasta ravintolavalikoimasta ja monikulttuurisesta ilmapiiristään. Täältä löytyy niin Michelin tähden arvoinen thairavintola kuin edullista etnistä ruokaa, joten alueella kannattaa piipahtaa vaikka lunaalla tai illallisella. Norrebro ei ole kaukana keskustasta ja sinne on helppo mennä esimerkiksi pyörällä tai bussilla.

12. Vesterbro

Toinen tunnettu ja suosittu alue on Vesterbro. Itselleni tämä jäi jotenkin vieraaksi, enkä oikein tiedä, mistä alue alkaa ja mihin se loppuu. Rautatieasema siellä kuitenkin on ja paljon ihastuttavia kahviloita ja ravintoloita. Alue tai ainakin se osa, jossa me pyörimme, ei muuten ollut kovin ihmeellinen, mutta muutama kiva katu pyörämatkan varrella jäi mieleen, samoin Statement Coffee ja Grodin puurokahvila. Se oli paras!

Lue lisää: Herkullisia (vege)ravintoloita Kööpenhaminassa 


* * *
Olethan käynyt tykkäämässä Elina Marjaana -blogista Instagramissa? Sieltä löydät hurjasti lisää matkakuvia ja -inspiraatiota. Klikkaa @elinamarjaana ja nähdään Instassa!

11 kommenttia

  1. Pientä merenneitoa moni etukäteen vähätteli. "Ei kannata käydä katsomassa, se on niin pieni ja tylsäkin vielä." Ehkä juuri tuosta vähättelystä johtuen patsas tutui lopulta ihan hauskalta nähtävyydeltä. Nyhavn oli myös kiva, mutta rauhallisempi Christianshavn tuntui kuitekin enemmän omalta. Näissä kahdessa on paljon samaa, kuten totesitkin. Christianiassa tykkäsimme etenkin vähän syrjäisemmistä järven rantamaisemista. Siellä oli hassuja taloja.

    Lyhyellä vierailullamme meiltä jäi monta kivaa paikkaa näkemättä. Meillä oli jo täksi kesäksi Köpiksen matka suunnitteilla, mutta sopivasti kohdalle osunut työmatka Osloon käänsi kelkan toiseen Pohjoismaahan. Odottelin jo vähän Tivoliin pääsemistä vihdoinkin. No, joku toinen kesä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva käydä lukemassa pitkä ja mukava kommentti, kiitos! Pieni merenneito kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa kerran, mutta ei sen juurella välttämättä viihdy ihan joka kerta, jos kaupungissa käy useamminkin. Hienoa, että se yllätti sinut positiivisesti. Joskus ennakko-odotuksilla on yllättävän paljon merkitystä siihen, miten koemme jonkin asian - suuntaan ja toiseen. :) Me käyntiin myös kurkistamassa Christianian järvimaisemaa, tosin vain ihan nopeasti. Menimme alueelle sisään ns. keskustasta katsottuna kauempaa olevasta sisäänkäynnistä ja aluksi kaikki oli yllättävän tavallista, mutta pian alueen omalaatuisuus tuli vastaan. :) Oslokin oli oikein mukava kaupunki, viime syksynä kävin siellä ekan kerran. Toivottavasti pääset pian taas Köpikseen ja Tivoliin!

      Poista
  2. Noista viisi ensimmäistä on nyt tullut koettua, joten olisikohan seuraavan viiden aika sitten seuraavalla reissulla? :D. Tuo Superkilen oli ihan mielettömän hauskan näköinen! Ensimmäinen kerta, kun kuulin paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Superkilen oli kyllä hauska pieni puisto ja huomasi, että se kerää porukkaa ihan vain kivojen valokuvien takia, sillä ei todellakaan oltu ainoat ketkä siellä kuvaili heti aamupäivästä. Noiden raitojen lisäksi siellä oli muitakin hauskoja yksityiskohtia esim. maahan kaiverrettuna. :)

      Poista
    2. Vesterbro on menettänyt sielunsa.Se oli aikanaan kovin kirjava ja mielenkiintoinen ja ehkä hieman "tuhmakin" alue, vähän ehkä Helsingin Kallioon verrattavissa, mutta nyt ovat hyvätuloiset hipsterit vallanneet sen ja sen rosoisuus ja värikkyys vähitellen hävinnyt. Ehkä tätä samaa on tapahtumassa Kalliolle, olen kuullut.

      Poista
  3. Oikein mainio lista perinteisiä, mutta myös monelle "viikonlopputuristille" harvinaisempi paikkoja! Asuin Norrebrossa pari vuotta, ja oli ihana nähdä tuttuja paikkoja näissä kuvissa: Superkilenin raitojen ja palmujen ohi pyöräilin vuoden verran töihin, salilla kävin tuon "Haters Clubin" vieressä ja Bispebjergin kirsikankukkia kävin ihailemassa kolmena keväänä. Ihania muistoja! :) Ja hei: minäkään en jostain syystä oikein lämmennyt Vesterbrohon, vaikka monet sitä aina hehkuttikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onpa siellä tullut ihania muistoja mieleen, kiva kuulla niistä! :) Kieltämättä osa listan paikoista on varmasti vähän harvinaisempia eikä kaikkia välttämättä ennätä viikonlopussa käydä läpi. Meillä oli kolme päivää aikaa ja pyörällä oli niin nopsa liikkua, että tekeminen melkein loppui kesken. :)

      Poista
  4. Ihana Köpis <3 Samoissa maisemissa tuli pyörittyä juhannuksena, ja ehdottomasti listan suosikit on Nyhavn ja Tivoli. Ei varmaankaan kuulu klassikko listaan, mutta tykkäsin myös Köpiksen Torvehallernesta tosi tosi paljon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, multa jäi tuo kauppahalli väliin, ehkä seuraavalla kerralla. :) Köpis on kyllä just sopiva viikonloppukohde tai miksei myös kiva kohde myös vähän pidemmäksi aikaa.

      Poista
  5. En olekaan noista raidoista ennen kuullut. Näyttävät kyllä hauskoilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli hauska pieni puisto ja kukkula keskellä asuinaluetta! Suosittelen kurkkaamaan, jos sattuu matkan varrelle. :)

      Poista

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.