SAARISELKÄ JA LUMILOMAN TAIANOMAISET TUNTURIMAISEMAT
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Tämän vuoden paras kotimaanmatka oli täynnä lunta, tunturimaisemia ja lukuisia hiihdettyjä kilometrejä. Matkailu rakkaassa kotimaassa on lähellä sydäntäni, vaikka teen sitä aivan liian vähän ja kirjoitan siitä vielä vähemmän. Suomessa on monia upeita paikkoja ja paljon sellaista, mitä en ole koskaan nähnyt. Tänä vuonna lomailin pohjoisimmassa paikassa, jossa olen koskaan käynyt ja kyllä, hurmaannuin Saariselän upeasta luonnosta ja hiihtopäivien hyvästä olosta.
Voi sitä vapauden, onnellisuuden ja itsensä voittamisen tunnetta, kun hiihdin reilun kymmenen kilometrin pohjakunnolla enemmän kuin aikaisempina talvina yhteensä! Oli upeita kirkkaita päiviä, jolloin aurinko paistoi pilvien lomasta ja hanki kimalsi silmissä ja sitten oli päiviä, jolloin pilvet kohtasivat tunturin, eikä niiden rajaa ollut mahdollista erottaa paljaalla silmällä. Molemmat olivat maagisia, kumpikin omalla tavallaan vai mitä mieltä olette?
Inarin kunnassa sijaitseva Saariselän tunturikylä ja sen lähimaastot ovat retkihiihtäjän unelmakohde. Siellä on huollettuja latukilometrejä 200, joista valaistuja 34 kilometriä. Parasta on laittaa perinteisen sukset jalkaan ja suunnata luonnonladuille. Laduille, jotka on ajettu aamulla, mutta jotka tuulen kuljettama lumi on puhaltanut umpeen. Laduille, joilla tulee vastaan vain muutama hassu hiihtäjä. Retkihiihdon lumous piilee hitaassa vauhdissa, komeissa maisemissa ja hyvissä eväissä, joita syödään vastaantulevissa tuvissa. Tuttu proteiinipatukka, suklaa ja pähkinät maistuvat tavallista paremmilta kilometrien sinnikkyyden ja päättäväisyyden jälkeen.
Parhaita hetkiä 150 hiihdetyn kilometrin aikana oli useita, mutta erityisen hyvin mieleen jäivät aurinkoinen sää Moitakurun lenkillä ja ihanan avarat maisemat Palopään huipulla. Kulmakurun lenkki alkoi haastavalla osuudella kapeassa kanjonissa, mutta päättyi ihanan pitkään ja loivaan alamäkeen, jonka aikana hiihtäminen oli liiankin helppoa ja nautinnollista. Rautulammen kierroksella söimme hyvät eväät päivätuvassa ennen kuin jatkoimme kohti ylämäkeä ja tunturia, jossa latu ei erottunut muusta lumesta. Erinomaisten merkintöjen ansiosta osasimme suunnistaa oikeaan suuntaan.
Ja hei, jos minä pystyn tähän, niin pystyt sinäkin. En todellakaan ole hiihtäjä, enhän edes muutama vuosi sitten pitänyt hiihdosta. Se oli pohjoisen loma pakollinen paha, jonka vaihdoin mieluiten lasketteluun. Kipinä hiihtoon syntyi kuitenkin hitaasti, kun ensin opettelin hiihtämään luistelutyylillä ja seuraavaksi vuokrasin karvapohjaiset perinteisen sukset, jotka eivät lipsuneet jyrkimmässäkään ylämäessä. Hiihto ei ollut enää pelkkää taaksepäin lipsumista ja turhautumista, vaan se oli raikkaasta ilmasta, kauniista maisemista ja kestävyysliikunnasta nauttimista. Omalla kohdallani salaisuus on oikeissa välineissä, hitaassa vauhdissa ja pohjoisen maisemissa.
Näiden ajatusten ja kuvien saattelemana, hyvää itsenäisyyspäivää 100-vuotias Suomi!
* * *
Kuvat ovat pääasiassa siskoni ottamia ja minun muokkaamia. Kiitos siskolle myös paikkojen nimistä, enhän mä olisi muistanut niitä muuten.