HUIKEA RONDA TARJOAA ANDALUSIAN PARHAAT MAISEMAT

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Kiitos siitä rohkeudesta ja kunnianhimosta, jonka ansiosta Ronda rakennettiin paikalle, jossa se tänä päivänä on. Ei varmasti ole ollut helppoa kasata kylää korkealle Serrania de Rondan vuoristoon Etelä-Espanjassa. Oman haasteensa rakennustyölle on tuonut noin 120 metriä syvä El Tajon rotko, joka halkaisee kaupungin kahteen osaan. Paikan päällä ei oikein voi todeta muuta kuin - vau! Reunalla jännittää, mutta kyllä korkeanpaikankammonkin kanssa selviää.

Nykyisin Ronda on noin 35 000 asukkaan kaupunki ja suosittu turistikohde. Kaupunki komeilee keskivertoa kiehtovammalla paikalla, enkä yhtään ihmettele, että se kuuluu alueen kauneimpiin. Ronda on valkoinen kylä, pueblos blancos, mutta ihan pieni se ei ole. Kaupungissa on muutakin tekemistä kuin henkeäsalpaavista maisemista nauttiminen, mutta itse en ainakaan malttanut keskittyä muuhun. Tämä on ehdoton must see -kohde kaikille lähistöllä lomaileville.

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Asemalta Puente Nuevon sillalle maisemien tai kauppojen kautta

Kävelimme juna-asemalta keskustaan varsin pieniä ja mitäänsanomattomia katuja, kunnes lähes kilometrin tarpomisen jälkeen olimme Alameda del Tahon -näköalapaikalla. Jälleen vau! Odotin paljon, mutta kaikki odotukset ylittyivät heti ensimmäisellä silmäyksellä alas vihreänkeltaiseen laaksoon. Kävelymatka muuttui kertaheitolla kiehtovaksi. Seurasimme kasvavaa ihmismassaa ja muutaman kulman takaa näimme ensimmäisen vilauksen Puente Nuevon sillasta.

Paluumatkalla valitsimme toisin. Kuljimme Carrera Espinelin ostoskatua pitkin, joka on Rondan yksi vilkkaimmista ostoskaduista. Olin kuvitellut tulevani pieneen kaupunkiin ja itse asiassa kuvittelin niin vielä pitkään paikan päällä, mutta vasta Carrera Espinelilla hoksasin, että täältä löytyvät kaikki espanjalaiset vaateliikkeet ja muut kaupalliset tuttavuudet. Kävimme kivassa kahvilassa ennen asemalle menoa. Aseman läheisyydessä, noin muutaman sadan metrin päässä, on myös iso ruokakauppa, josta saa monipuoliset eväät paluumatkalle.

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Huikeita maisemia joka puolella

Rondassa on todennäköisesti paljon muutakin tekemistä, mutta itse keskityin puhtaasti maisemien ihailuun. Upeita maisemia oli joka puolella! Niitä oli helppo katsella puistosta, näköalatasanteelta, terassilta, ravintolasta, sillalta ja monista muista paikoista. Maisemat jatkuivat kaikkialla äärettömyyteen ja vihreänkeltaiset sävyt vuorottelivat kauniisti. Puente Nuovon sillan ja sen ympäristön lisäksi näköalaa kannattaa katsella myös Alameda del Tahossa ja näiden kahden välimaastossa. Ja sitten kannattaa suunnata alas...

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Vaihda perspektiiviä - alhaalla on ihan yhtä hienoa!

Mitä sanot kurkistetaanko miltä alhaalla laaksossa näyttää? No todellakin! Kun maisemia on katsonut riittävästi katutasosta (tosin en tiedä voiko niihin kyllästyä päivässä tai edes parissa), suosittelen kävelemään muutama satametriä alas laaksoon. Vanhan kaupungin puolella oleva polku on leveä ja helppokulkuinen, tosin irtokivien takia kannattaa olla varovainen. Polku johdattaa suoraan Puente Nuevon eteen ja lähes majesteettinen näköala komeilee yläviistossa.

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Tapaksia, viiniä ja härkätaisteluareena

Ronda on täynnä parhaille näköalapaikoille rakennettuja ravintoloita, kahviloita ja terasseja. Joimme puolikannullista sangriaa erään ravintolan terassilla ja ihastelimme aidan ja vihreän kasvillisuuden takaa pilkottavaa laaksoa. Rondassa aika kuluu viinin ja tapasten seurassa. Kannattaa maistella paikallisia makuja tai suunnata läheiselle viinitilalle. Myös härkätaisteluareena, Plaza de Toros, on Rondan keskeisellä paikalla, eikä sitä voi olla huomaamatta. Rakennus on kaikin puolin kaunis ja pyöreän muotonsa ansiosta se poikkeaa muusta ympäristöstään. Valitettavasti en osannut nauttia kunnolla hienosta ulkokuoresta, sillä sen sisällä tapahtuva (vai tapahtunut?) toiminta ahdisti liikaa.

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Loistava päiväretki Malagasta

Malagasta Rondaan pääsee näppärästi junalla vajaassa parissa tunnissa. Aikataulu kannattaa katsoa etukäteen ja sovittaa muuhun ohjelmaan, sillä junia menee käsittääkseni vain muutama päivässä. Aikaa kannattaa varata koko päivä tai vaihtoehtoisesti harkita yöpymistä. Ronda oli must see -kohde jo ennen kuin kävin siellä ja paikan päällä ymmärsin, miksi olin halunnut sinne niin kovasti. Maisemat ovat todella ainutlaatuiset, enkä muista nähneeni vastaavaa aikaisemmin. Jokaisen Aurinkorannikolla lomailevan kannattaa ainakin harkita päivää Rondassa. Se on yhtälailla ulkoilmaihmisen kuin nautiskelijan valinta. En usko, että tulet pettymään vai mitä mieltä olet?

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

Ronda, Espanja, Spain, Andalucia, Malaga,

* * * 

Olethan käynyt tykkäämässä Elina Marjaana -blogista Instagramissa? Sieltä löydät hurjasti lisää matkakuvia ja -inspiraatiota. Klikkaa @elinamarjaana ja nähdään Instassa!

16 kommenttia

  1. Tuo kuuluu niihin paikkoihin, jotka haluan nähdä. Maisema kuin suoraan jostain fantasiakirjasta!

    VastaaPoista
  2. Ei todellakaan tule pettymään, olet oikeassa. Ronda on niin upea ja pari päivää kuluu siellä nopeasti vain maisemia ihaillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että täällä on muitakin Ronda-faneja! Kerrassaan lumoava paikka. 😍

      Poista
  3. Ihania kuvia. Olen käynyt Rondassa joskus 90-luvun lopulla. Eikä mulla ole yhtään kuvaa reissusta. Mutta on kyllä erikoinen ja kaunis paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paikka on sen verran erikoinen, että on varmasti jäänyt mieleen kuvista huolimatta. 😊 Onkohan ollut kovin erilainen 90-luvulla. Nyt oli ainakin paljon turisteja.

      Poista
  4. Vaikka Andalusia on täynnä kivoja, kauniita ja vaikuttavia paikkoja, olen samaa mieltä kanssasi. Ronda kuuluu niihin, jotka on pakko käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, Ronda on kyllä erikoinen poikkeus kaikkien kauniiden paikkojen keskellä. :) Vähän jopa harmitti, että emme jääneet sinne yöksi, nähtävää olisi riittänyt toisellekin päivälle.

      Poista
  5. Näyttääpä somalta paikalta! Haluasin päästä joskus kiertelemään Andalusiaa, ja Ronda meni nyt ehdottomasti vierailtavien kaupunkien listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, toivottavasti reissu tulee joku päivä toteutumaan. Ronda kannattaa ehdottomasti pitää listalla. Huikea, joskin hyvin turistinen, paikka. ☺️

      Poista
  6. Vietimme ystävien kanssa taannoin viikon Fuengirolassa ja ehdimme tuolloin käymään myös Alhambrassa ja Mijaksessa, mutta Rondaan emme ehtineet. Jos edes lähistölle päädymme uudestaan, niin sitten ehdottomasti tuonne - kuten muutkin "kunnon" turistit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Tänne kannattaa seurata muita kunnon turisteja, kerrankin ne tietävät jotain. 😂 Ainakin heinäkuussa oli paljon porukkaa paikan päällä mutta esim juna ei ollut täynnä. Mukavaa vuodenloppua!

      Poista
  7. Multa löytyy blogista muutama ravintolavinkki ja yksi majoitusvaroitus Rondaan :) Mutta oikeasti, maisemien takia sinne kannattaa matkustaa kaukaakin, niin upea paikka – olen käynyt siellä neljästi (kai?) ja joka kerta olen yhtä lumoutunut siitä tunnelmasta. Öisin se on myös henkeäsalpaava, kun pienetkin äänet alhaalta laaksosta kuuluvat, ja mikä tähtitaivas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa oikea konkari! Kiva kuulla että maisemat kiehtovat vielä neljännelläkin kerralla. Täytyypä kurkistaa noita vinkkejä blogistasi. Mukava kun mainitsit sillä joskus olisi ihana palata yöksi ja kokea nuo kertomasi asiat.

      Poista
  8. Voi taivas miten upea paikka. Oon nähnyt kuvia Rondasta aikaisemminkin ja ajatellut, että tuonne on päästävä - olin unohtanut koko asian, kunnes taas luin tämän postauksen ja näin nämä henkeäsalpaavat maisemat ja rakennelmat! Tuonne on todellakin päästävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Toivottavasti reissu joku päivä toteutuu sillä oli todella huikea paikka. Odotin paljon mutta vasta paikan päällä tajuaa nuo korkeuserot oikein kunnolla. Oli vaikea ottaa kuvia niin että sai alun ja lopun samaan kuvaan. Tavallaan kyllä positiivinen ongelma. 😊

      Poista

© Elina Marjaana Travel Blog • Theme by Maira G.