NELJÄ IHASTUTTAVAA VIINIALUETTA ETELÄ-AFRIKASSA
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018
Etelä-Afrikka tunnetaan viinintuotantomaana, joten sen luonnonkauniilla paikoilla sijaitsevat viinitilat ovat ehdottomasti näkemisen ja kokemuksen arvoisia elämyksiä. Maan viinintuotanto on saanut alkunsa siirtomaa-aikana ja se on saanut vaikutteita ennen kaikkea hollantilaisesta ja ranskalaisesta viinintuotannosta. Viinitilojen kiertäminen ei ole mukavaa ainoastaan hyvän viinin takia, vaan samalla näkee kaunista eteläafrikkalaista luontoa ja ihania kumpuilevia maisemia. Niinpä uskallan suositella sitä myös kaltaisilleni viinistä tietämättömille, joiden mielestä mikä tahansa kuiva valkkari on hyvää.
Kävin Etelä-Afrikan matkallani neljällä viinintuotantoalueella, joista Constantia sijaitsee Kapkaupungin laitamilla ja Stellenbosch, Paarl ja Franschhoek hieman kauempana, mutta kuitenkin keskenään hyvällä etäisyydellä ja sopivan päiväretkimatkan päässä Kapkaupungista. Alueilla on runsas valikoima erilaisia viinitiloja, joten sopivan löytäminen useiden satojen vaihtoehtojen joukosta voi olla haastavaa ja aikaavievää. Runsaudenpula iskee etenkin, jos et tiedä, mitä haluat nähdä tai mille alueelle suunnata. Google kertoo ihmisten kokemuksia ja suosituksia, joiden pohjalta asiaan vihkiytymättömänkin on helpompi tehdä omannäköisensä ratkaisu.
Minä piipahdin Constantiassa Hop On Hop Off -bussilla ja muilla kolmella alueella saman yrityksen valmiilla ja erittäin kohtuuhintaisella päiväretkellä. Jos kuitenkin harrastat viinejä enemmän tai olet muutoin tarkka siitä, mistä pidät, kannattaa hankkia tietoa itselle sopivista viinitiloista ja räätälöidä omatoimimatka juuri oikeisiin kohteisiin. Alueilla on monia suuria ja palkittuja viinitiloja sekä paljon pienempiä toimijoita. Muussa tapauksessa Uber-kyyti Constantiaan tai valmis päiväretki pidemmälle voi olla oiva vaihtoehto.
Jos haluat nähdä vilauksen eteläafrikkalaisesta viinintuotannosta ja siihen liittyvästä kauniin vehreästä luonnosta, mutta et ole kiinnostunut käyttämään aiheeseen koko päivää, Kapkaupungin kupeessa sijaitseva Constantian alue on sinun valintasi. Constantia on Etelä-Afrikan vanhin viinialue, jossa viininviljely alkoi yli 350 vuotta sitten. Pöytävuoren varjostama alue on viileä, joten siellä tuotetaan pääasiassa raikkaita valkoviinejä.
Constantia ei häviä millään tavalla muille kauempana sijaitseville viinintuotantoalueille. Itse asiassa se oli yksi omista suosikeistani. Sinne pääsee helposti ja kohtuuhintaisesti eri puolilta Kapkaupunkia ja sen tunnelmasta voi nauttia lyhyessäkin ajassa ja osana päivän muita aktiviteetteja. Lähettyvillä on kaunis kasvitieteellinen puutarha, joka kannattaa yhdistää samaan reissuun. Parasta Constantiassa on kaunis ympäröivä luonto ja herttainen vaalea päärakennus, jonka edustalla voi nauttia viinistä, juustosta tai vaikka kunnon ateriasta.
Stellenbosch Wine Route
Stellenbosch Wine Route
Stellenbosch on eteläafrikkalaisen viinintuotannon keskus ja monen matkailijan valinta. Se sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Kapkaupungista ja sinne on helppo mennä niin järjestetyllä päiväretkellä kuin omatoimisesti. Stellenbosch Wine Routen varrella on noin 160 viinitilaa, joista suurin osa on avoinna vierailijoille, joten valinnanvaraa riittää varmasti jokaisen viininystävän makuun.
Me kävimme Vergenoegd Löw Wine Estatella osana järjestettyä päiväretkeä. Viininmaistelu oli järjestetty ulkona ihastuttavan päärakennuksen edustalla. Maistelimme pääasiassa erilaisia punaviinejä sekä yhtä valkkaria ja roséta hyvien juustojen kera. Valitettavasti ulkoalueella tehtiin paraikaa kunnostustöitä, joten taustamelun vuoksi kokemus ei ollut erityisen rauhallinen.
Meidän kokemuksemme ei varmasti ollut alueen hienostunein, mutta sen sijaan se saattoi olla hauskin. Vergenoegd Löw Wine Estate tunnetaan Runner Duck -nimisestä viinibrändistään, jonka tuotannossa käytetään apuna ihan oikeita ankkoja. Noin 1200 ankkaa työskentelee päivisin pellolla ilmeisesti maan parissa ja ne muodostavat hauskan paraatin kahdesti päivässä pellolle mennessän ja sieltä palatessaan. En ole ennen nähnyt yhtä paljon ankkoja samassa paikassa ja vieläpä niin kuuliaisena juoksemassa yksi toisensa jälkeen, vai mitä sanotte?
Paarl Wine Route
Paarlin alueella tuotetaan noin 20 prosenttia Etelä-Afrikan viineistä, mutta itselleni se oli ennestään tuntematon. Alueella on muun muassa Nederburg Wines, joka on Etelä-Afrikan palkituin viinitila ja Tripadvisoryn ykkönen Paarlissa.
Me vierailimme Glen Carlou Wine Estatessa, joka oli oikein viihtyisä paikka kauniin luonnon keskellä. Meidät ohjattiin suoraan viinikellariin, jossa saimme kuulla lyhyesti paikan historiasta ja sen jälkeen maistella eri viinejä aina merlotista makeaan jälkiruokaviiniin. Tilalla oli torstaiaamupäivänä rauhallista, eikä siellä ollut meidän ryhmän lisäksi kuin pari yksittäistä vierailijaa. Päärakennus oli kaunis ja sen sisällä oli esillä taidetta. Itse olin tosin kiinnostuneempi terassilta avautuvasta avarasta maisemasta, joka oli aurinkoisena päivänä upeaakin upeampi.
Franschhoek Wine Route
Franschhoek on toistaiseksi kaunein vierailemani eteläafrikkalainen pikkukaupunki ja yksi ehdoton suosikkini päiväretkikohteeksi Kapkaupungista. Ranskalaiset saapuivat alueelle yli 300 vuotta sitten ja se vaikuttaa edelleen monessa, muun muassa alueen viinintuotannossa, jossa on käytössä Bordeauxille tyypillisiä lajikkeita. Yksi vaihtoehto tutustua alueen viinintuotantoon on hypätä Wine Tramiin, jonka lippuja myydään keskustassa ja joka vie kätevästi kauniiden maisemien halki useille eri viinitiloille.
Me emme vierailleet Franschhoekin viinitiloilla, vaan pyörähdimme pari tuntia kaupungin pienessä ja ihastuttavassa keskustassa, jossa on lukuisia viihtyisiä kahviloita, ravintoloita, kauppoja ja hotelleita. Siellä kannattaa ehdottomasti pysähtyä vaikka lounaalle ja pienelle kävelylle, vaikka ei olisikaan kiinnostunut käymään viinipelloilla. Toisaalta jos haluaa rauhallisen pikkukaupunkikokemuksen, kannattaa Franschhoekiin jäädä yöksi. Varsinkin boutique-hotelleista pitävälle löytyy useita loistavia vaihtoehtoja.
Kannattaako osallistua valmiille retkelle vai tutustua omatoimisesti?
Kävin Etelä-Afrikan matkallani tosiaan kolmella viinitilalla, joista yhdessä niin sanotusti omatoimisesti ja kahdessa järjestetyllä päiväretkellä. Omatoimisessa vierailussa, tosin bussiaikatauluista riippuvaisena, parasta oli vapaus viettää alueella haluamansa aika. Pienenä miinuksena oli kuitenkin se, että en osallistunut opastetulle kierrokselle tai tutustunut kohteeseen juurikaan etukäteen, joten nautin enemmän yleisestä tunnelmasta ja alueen luonnosta kuin siitä, että olisin esimerkiksi tiennyt minkä nimisellä tilalle olen. Tästä en tosin voi syyttää muita kuin itseäni.
Valmiilla päiväretkellä sain loistavan yleiskatsauksen kolmeen Kapkaupungista kauempana sijaitsevaan viinialueeseen ja kahteen viinitilaan, mutta sen varjopuolena oli se, että emme tienneet etukäteen, millä tiloilla vierailisimme. Molemmat tilat olivat ihan mukiinmeneviä ottaen huomioon, että tarkoituksenamme oli pääasiassa nähdä aluetta ja sen kaunista luontoa sekä siinä sivussa maistella erilaisia viinejä ja juustoja. Alueen parhaita ne eivät kuitenkaan olleet. Jos harrastat viinimatkailua, kannattaa tehdä omatoiminen ja omiin tarpeisiin räätälöity matka. Valitsit minkä tahansa vaihtoehdon tulet todennäköisesti viettämään upean päivän kuvankauniissa ympäristössä ja toivottavasti myös aurinkoisessa säässä.
* * *
Jos haluat tutustua viinitilojen toisenlaiseen todellisuuteen, kannattaa katsoa Yle Areenassa oleva Viinin katkera maku, jossa avataan aihetta ympäristömyrkkyjen ja työntekijöiden näkökulmasta. Tämän dokumentin valossa eteläafrikkalainen viinintuotanto ei enää olekaan niin ihastuttavaa kuin miten se näyttäytyy alueella hetken viihtyvälle matkailijalle.



























